Opiskelua ja yliluonnollista

Uni, 14.5.2012

Chapter 1: Opiskelijana olen koulun aulassa. Yhden seinän vierustalla on suuria kaappeja, toisen seinän vierustalla on matala taso, joka on samanlainen kuin vanhassa kodissani ollut. Läsnä on muita ihmisiä, mm. ystäväni Susanna sekä entinen (ja unessa myös nykyinen) koulukaverini Iiris. Susannalle ja Iirikselle tulee keskenään jotain riitaa Iiriksen kurottautuessa ottamaan jotakin kaapin ylimmältä hyllyltä. Ystäväni alkavat tökkiä toisiaan riidanhaluisesti. Iiris löytää käteensä styrox-mailan, ja hetken päästä Susanna kaivaa esiin samanlaisen. He alkavat ”miekkailla” mailoilla ja lätkiä niillä toisiaan. Lopulta Iiris pysähtyy ollessaan kohottamassa mailaansa. Hän katsoo Susannaa intensiivisesti, mutta väläyttää sitten lievästi pirullisen hymyn sen merkiksi, että riita on ohi ja asia kuitattu huumorilla. Iiris poistuu paikalta. Susanna on unessa läheisempi ystäväni ja lähtee mukaani odottamaan linja-autoa pysäkille. Päästessämme koulun ovelle huomaamme, että ulkona sataa. Jompikumpi meistä kaivaa esiin sateenvarjon ja kulkee sen alla pysäkille, kun taas toinen kastuu sateessa. Pysäkillä on katos, joten sateenvarjoa ei enää tarvita. Pysäkki sijaitsee maaseudulla koulurakennusta vastapäätä. Katsottaessa pysäkiltä koululle vasemmalla kohoaa pieni mäki, jonka päällä sijaitsee suuri, teräväharjainen, mustakattoinen, muuten punaista tiileä oleva kirkko. Asfalttitie kulkee mäen yli, kirkko on samalla puolella tietä kuin koulu. Näemme, että kirkkoon on menossa pieni mies. Kirkko herättää meissä pelottavaa kunnioitusta ja seikkailunhaluista uteliaisuutta. Seuraamme salaa miestä kirkon pihalle, ja näemme kuinka hän katoaa kirkon ovesta sisään. Ovi jää auki, mutta sisällä näkyy pelkkää mustaa.

Chapter 2: Chili käy samaa koulua kanssani, ja olemme matkalla koulusta vanhaan kotiini. Nousemme ostarin pysäkiltä kyytiin ja jäämme pois kävelysillan alla olevalla pysäkillä. Ratikka jatkaa matkaansa ja kääntyy risteyksestä vasemmalle. Me kuljemme autotien reunaa oikealle.

Chapter 3: Olen vanhan kotini olohuoneessa. Kuulen kovaäänistä jyrinää. Menen parvekkeelle selvittääkseni pahaenteisen jyrinän lähteen. Kumarrun kaiteen yli ja katson oikealle. Horisontissa taivas hohtaa tummana ja violettina. Tummimman kohdan keskellä raivoaa kirkas valopallo, joka koostuu jatkuvasti iskevistä salamoista. Varsinainen maailmanlopun näky. Yhtäkkiä näyn keskeltä räjähtää ilmaan kuin violetteja ohjuksia. Ne tulevat vauhdilla minuun päin. Menen peloissani takaisin sisälle ja suljen parvekkeenoven perässäni. Sisällä on hämärää, sillä vaikka on päivä, niin ikkunoiden kaihtimet ovat suljetut. Tirkistelen rikkonaisten kaihdinten välistä ulos. Parvekkeemme editse lentää violetteina hehkuvia vanhanaikaisia lentokoneita. Arvelen tapahtumien olevan USA:n armeijan järjestämiä. Kaivan taskusta kännykkäni ja otan lentokoneesta kuvan kaihdinten raosta. Totean, ettei kuvista tule hyviä kaihdinten välistä otettuina. Uskaltaudun avaamaan parvekkeenoven. Seison kynnyksellä ja otan valokuvan. Lentokoneenkuljettaja huomaa tekoseni, ja pakenen takaisin sisälle. Sotilas ilmaantuu yhtäkkiä parvekkeelle. Hän tulee perässäni ja ojentaa kätensä pyytäen kännykkäni itselleen. Annan peloissani puhelimen hänelle, ja hän poistaa ottamani kuvat. Mies ojentaa kännykän minulle takaisin, minkä jälkeen hän katoaa. Seison järkyttyneenä paikoillani, kunnes tajuan vilkaista sivulleni. Seinän vierellä on sohva, jolla nukkuu Joonas. Aion kertoa Joonakselle tapahtumista, mutta huomioni kiinnittää Joonaksen kaksoisolento, joka seisoo sohvan edessä katsellen nukkuvaa Joonasta. Ajattelen, että hahmo on Joonaksen nukahtaessa hänen seikkailemaan lähtenyt sielunsa. Kaksoisolento on läpikuultava ja katoaa hetken päästä. Joonas herää, en muista ehdinkö mainita hänelle kokemistani tapahtumista ennen kuin nurkan takaa ilmestyy Chili ilmoittamaan, että meidän pitäisi lähteä kouluun. Minun, Chilin ja Joonaksen lisäksi läsnä on silmälasipäinen, vaaleahiuksinen opiskelijatyttö. Hän odottaa Chilin kanssa eteisessä. Tajuan, etten voi kertoa kokemistani asioista kenellekään, koska minulla ei ole enää kuvia todisteina sotilaan poistettua ne kännykästäni.

Chapter 4: Silmälasipäinen tyttö kulkee autotien reunaa ensimmäisenä, jonkin matkaa hänen jäljessään kulkee Chili ja viimeisenä minä. Olemme menossa samalle pysäkille, jolla jäimme ratikasta pois. Ratikka saapuu nenämme edessä pysäkille emmekä ehdi sen kyytiin. Chili kysyy huolestuneena: ”Mitäs nyt tehdään?” Vastaan: ”Otetaan bussi”. Menemme pysäkille odottamaan. Pian bussi saapuu, ja nousemme kyytiin (joskaan minulla ei ole tapahtumasta muistikuvaa). Näen bussinikkunasta entisen ala-asteeni vieressä olevalle hiekkakentälle. Ala-asteen paikalla kohoaa nyt järkyttävän suuri esiintymislava, jonka tiedän olevan sirkus. Esiintymislava on tyhjä, mutta synkän ja majesteetillisen näköinen mustissa, tummanvioleteissa ja –punaisissa sävyissään. Hiekkakentälle esiintymislavan eteen on tuotu mustat penkkirivistöt. Koko kenttä on täynnä penkkejä. Tienvarteen on vedetty muovinauhat rajaamaan tapahtuma-aluetta.

Chapter 5: Olen jälleen koulussa. Kääntelen matalan tason päällä olevia lehtisiä, jotka liittyvät ryhmätehtävään. Lähelläni on Iiris, jolle sanon: ”Mutta eihän tässä ole lainkaan käsikirjoitusta! Pitääkö minun tehdä se?” Muistaakseni sovimme, että minä teen käsikirjoituksen tehtävään, joka liittyy ilmeisesti ilmaisutaitoon.

Chapter 6: Pitelen sylissäni alle yksivuotiaan näköistä lasta, joka ei ole kuitenkaan pikkuvauva. Lapsen iho on vaaleanruskea, silmät ja hiukset ovat tummanruskeat. Hänellä on yllään vain valkeasta harsosta kiedottu vaippa. Tunnen äidillisiä tunteita lasta kohtaan ja mietinkin, että tältä sellainen siis tuntuu. Istun tuolilla luokkahuoneessa, jossa on muitakin ihmisiä. Olemme harjoittelemassa äitiyttä, lapsenhoitoa tai vastaavaa. Katselen intensiivisesti lapsen kasvoja, minkä jälkeen pidän häntä rintakehääni vasten. Jossain vaiheessa kävelen lapsi sylissäni huoneen toiselle puolelle. Asetan hänet jonkinlaiseen keinuun. Tapahtuu jotain, mitä en muista.

Chapter 7: Koulussa on välitunti, ja olemme naispuolisen kaverini kanssa ulkona. Kävelemme parakille, jonka syrjässä olevilla portailla istuu Susi. Parakin takana kulkevat junanraiteet, joiden edessä on metallinen verkkoaita. Susi kertoo, että hänellä on minulle kahdenkeskeistä asiaa. Ystävättäreni tajuaa vihjeen ja poistuu. Huomaan seisovani hämmentyneenä ja pelokkaana odottamattomassa tilanteessa ilman tukea. Susi kertoo olevansa pahoillaan ja että voisimme palata yhteen, jos haluan. Mietin, että ei tämän näin pitänyt mennä! Suden ei olisi pitänyt tulla puhumaan minulle, vaan minun olisi pitänyt mennä puhumaan hänelle korjatakseni välit. Annan ilmeisesti ääneen samankaltaisen vastauksen, minkä johdosta Susi nousee jaloilleen ja kivahtaa suuttuneena: ”Ei sitten, jos ei kelpaa!” Otan askeleen häntä kohti ja sanon huolestuneena: ”Älä viitsi”.

Unen tulkinta: Chapter 1 kuvastanee ikävää oloani siitä johtuen, etteivät ystäväni ole tulleet aiemmin toimeen keskenään (eri henkilöt kuin unessa). Sateenvarjokohtaus voisi kuvastaa itsekkyyttä ihmissuhteessa, että ei välitä toisesta, kun antaa tämän kastua sateessa. Unessa tavallinen sade voi merkitä surua, virkistystä tai puhdistusta.

Mäen päällä oleva kirkko toistuu jälleen unissani. Kirkon pitäisi unessa symboloida turvapaikkaa, sisäistä rauhaa, henkistä tai uskonnollista puhdistautumista tms. Tekeekö puolittainen inhoni henkistä polkua kohtaan kirkon sisällöstä mustan?

Maailmanlopuntaivas kuvastaa pelkoani tämänhetkistä elämänvaihetta kohtaan. Suomi24:n palstalla joku ehdotti, että valokuvaaminen unessa merkitsee sitä, että unennäkijä haluaa saada jostain asiasta paremman kuvan. Valokuvat unessa symboloivat menneitä hetkiä ja muistoja. Astron foorumilla valokuvasta sanotaan seuraavaa: ”Valokuva unessa vihjaa, että jokin elämäsi ihmissuhde kaipaa huomiotasi. Se voi myös kertoa vääristä mielikuvista ja että jokin ei ole sitä, miltä se näyttää. Vaihtoehtoisesti uni huomauttaa, että olet liikaa kiinni menneisyydessä tai pidät kiinni turhista toiveista.” Mikä tahansa noista selityksistä voisi päteä, mutta ennen kaikkea minusta tuntuu unessa siltä, että minulta viedään todisteet näkemästäni ja kokemastani, eikä kukaan usko minua ilman niitä.

Tyhjää ja synkkää esiintymislavaa, jonka tiedän olevan sirkus, en osaa selittää. Ellei se liity epäsuorasti chapter 5:teen, jossa symbolisesti kirjoitan oman elämäni käsikirjoituksen. Chapter 6:ssa alitajuntani harjoittaa minua äitiyttä varten. Chapter 7 kuvastaa ajatuksiani, tunteitani ja toiveitani ks. henkilöä kohtaan.