Etsin paikkaa, jossa kirjoittaa

Päiväuni, 11.4.2012

Poistun koulun luokasta ja suljen oven vapaalla kädelläni, toinen käsi pitelee koulukirjoja rintaani vasten. Käännyn poispäin ovesta ja otan pari askelta eteen. Edessäni jatkuu lyhyt käytävä, oikealla puolellani aukeaa seinässä syvennys. Syvennyksen toiseen päähän on tuotu leveä parisänky, jossa on itämaisia petivaatteita, väreiltään mm. tummanviolettia. Vastapäisellä seinänvierustalla on taso, jonka päällä on tv-ruutu; sieltä tulee jotain ohjelmaa. Sängyllä istuu jalat ristissä tyttö, joka on kumartuneena sylissään olevan kirjan ylle. Tyttö muistuttaa ulkonäöltään ja vaatteiltaan kovasti minulle yläkoulusta tuttua Pauliinaa ja luulenkin sen olevan hän. Otan pari askelta tytön suuntaan, mutta alan empiä, joten käännynkin pois. Vilkaisen taakseni ja päätän sittenkin mennä juttelemaan. ”Heimoi”, sanon, mutta äkkiä tilanteeseen hyppää jostain vaaleahiuksinen tyttö. En muista alkaako hän puhua Pauliinan kanssa vai peittääkö hänen äänensä vain muuten puheeni. En tule kuulluksi ja hetken päästä alan miettiä sanoinko edes mitään. Tilanne muuttuu hämmentäväksi.

Jatkan käytävää eteenpäin. Koetan löytää paikkaa, johon voisin istuutua tai jonka päällä voisin kirjoittaa muistiinpanojani. Oikealla puolellani on vessanovi. Avaan sen ja ajattelen josko pystyisin kirjoittamaan lavuaarin reunalla. Vasemmalla puolella vessaa on lavuaaritaso, oikealla puolella ovat wc-kopit. Lavuaaritaso on pinottu täyteen eri värisiä reppuja ja rinkkoja. Niiden keskellä makaa puoliksi selälleen heittäytyneenä tyttö puhumassa rennosti kännykkäänsä. Huomaan, etten mahdu kirjoittamaan muistiinpanojani vessassa, joten palaan käytävälle.

Saavun käytävän päähän ja avaan oven, jonka ikkunat ovat läpinäkymätöntä lasia. Ovea avatessani näen raosta ylös vasemmalle johtavat portaat ja niiden vieressä puupenkin, jolle ajattelen iloisena voivani istua. Päästyäni oviaukosta, huomaan, että aulan oikea puoli on täynnä opiskelijoita, jotka ovat keskittyneet seisaallaan kirjoittamaan samanlaisia muistiinpanoja kuin minunkin pitäisi kirjoittaa. Heillä näyttää olevan tunti menossa. Peräännyn takaisin ovesta, ajattelen: ”Enhän minä voi tuonne mennä, se olisi noloa, mitä he silloin ajattelisivat?”

Unen tulkinta: En muista miksi alunperin poistuin luokasta. Ja miksi etsin paikkaa, jossa kirjoittaa, kun muut opiskelijat kirjoittivat seisaallaan? Tulevaan matkaan liittyen reput ja rinkatkin olivat päätyneet uneen. :D Kiinnitän huomiota tämänkin unen väreihin; koulun seinät olivat valkoiset ja sängynpeitteessä oli tummanviolettia. Valkoinen symboloi mm. totuutta ja puhdistautumista, joka sopii hyvin koulun seiniin, koska kouluhan itsessään merkitsee elämänoppituntia. Violetti taas on viisauden ja mystisyyden väri, joten sillä oli selvästikin tarkoituksensa siinä kohtaa unessa, kun mietin tunnenko sängyllä istuvan tytön vai en, eli henkilö näyttäytyi mystisenä. Kirjavan reppukasan voisin kuvitella symboloivan matkaan liittyviä vaihtelevia tunteita.

Jälleen 15-vuotias

Uni, 11.4.2012

Chapter 1: Kävelen ulkona. Ilma on syksyistä ja kosteaa, heinä on keltaista. Hiekkatiellä minua tulee vastaan Susi, joka liittyy seuraani kävelylle. Juttelemme jotain, en muista mitä.

Chapter 2: Uni vie minut takaisin aikaan, jolloin olen 15-vuotias. Olen työelämääntutustumisjaksolla jossakin paikassa, kenties suuressa marketissa. Tällä hetkellä olen kuitenkin taukohuoneessa ullakolla. Valaistus on lämmin, mutta jättää huoneen hieman hämäräksi. Olen käpertynyt alakuloisena nojatuoliin. Käytävältä pomppaa esiin kaksi ikäistäni tyttöä, unessa he ovat luokkatovereitani, jotka ovat samassa tet-paikassa kuin minä. Tytöistä en muista muuta kuin että he ovat hyvin hoikkia ja pitkäjalkaisia ja että he ovat punanneet huulensa. Heidän seurassaan on arviolta 18-vuotiaan näköinen mies, jolla on vaaleat hiukset ja komeat hauislihakset, joista toisessa on tatuointi. Yllään hänellä on harmaa, hihaton t-paita. Tytöt ja jätkä ovat menossa polttamaan tupakkaa kattotasanteelle. Toinen tytöistä huudahtaa minulle: ”Sä tulet meidän mukaan!” Vastaan ensin ärsyyntyneenä: ”No en”, mutta sitten muutan mieltäni: ”Tai ehkä sittenkin, ihan sama missä oon, kun itken kumminkin”. Nousen nojatuolista, kävelen heidän luokseen ja puen takin päälleni.

Chapter 3: Olemme kattotasanteella kaikki neljä. Tytöt ovat saaneet savunsa imettyä ja ovat lähdössä takaisin sisälle. He pyytävät jätkää jäämään minun seurakseni (mikä on näin jälkeenpäin outoa, sillä enhän minä unessakaan polttanut). Tiedän jätkän olevan kiinnostunut tytöistä. Tiedän myös, että tytöt ovat olleet yläasteen alusta alkaen parhaat kaverit, joiden seksuaalisuus heräsi yhdeksännellä luokalla – he totesivat olevansa kumpikin lesboja ja ihastuivat toisiinsa. Kuvittelen mielessäni tytöt nuoleskelemassa toistensa kanssa luultavasti tälläkin hetkellä. Huiputettava jätkä ei tietenkään saa huomata asiaa, joten hänet jätetään minun seurakseni. Jätkä suhtautuu tyttöjen pyyntöön hymyillen ja vakuutellen pitävänsä minulle ystävällisenä seuraa. Tyttöjen poistuttua hän ei kuitenkaan kiinnitä minuun minkäälaista huomiota, vaan sytyttää uuden tupakan ja lähtee harppomaan toiselle ovelle. Kuljen hänen perässään ja ihmettelen metallisia, rakennustelineitä muistuttavia rakennelmia katolla. Vaivun ajatuksiini ja näen itseni utuisessa mielikuvassa jälleen 13-vuotiaana seitsemäsluokkalaisena. Ylläni on eräs silloinen vaaleanvihreä t-paitani, jossa lukee hopeisella teksti: ”Study? I’m here just to see my friends”. Ilmeeni on nauravainen, kun kumarrun pulpetinkannen yli muka innokkaasti viitaten. Mietin miksi emme voi olla kuten silloin, kun olimme vasta viattomia seitsemäsluokkalaisia. Silloin emme kiusanneet toisiamme ihmeellisistä asioista, eivätkä nuo kaksi tyttöäkään vielä olleet lesboja tai tehneet minulle kiusaa.

Unen tulkinta: Menneen romantisointia. Oikeasti minua ei ole pahemmin yläasteella kiusattu. Kiinnitän nyt huomiota unen värimaailmaan. Tytöistä jäi vaan mieleen punaiset huulet ja punainenhan on intohimon väri, jota he tunsivat toisiaan kohtaan. :D Jätkän paita taas oli harmaa, joka värinä merkitsee muun muassa ”sekaannusta” , ja mitäpä muuta tytöt hänelle tekivätkään kuin huiputtivat? Toisaalta mahtoivatko he merkitä jätkällekään muuta kuin mahdollista sänkyseuraa…

Sienipurkin naamioiminen roskikseksi

Uni, 10.4.2012

On jonkin juhlan aika, kenties juhannuksen. Olen asunnossa, jossa ramppaa sisään ja ulos jatkuvasti porukkaa. Tunnen unessa ainakin yhden heistä. Hän on turvallinen ihminen, jota odotan jossain vaiheessa palaavaksi. Eräs sisään saapuneista ihmisistä näyttää minulle iloisena isoa, kannellista ja kantokahvaista muovipurkkia, joka näyttää puoliksi talouspurkilta ja puoliksi roskikselta. Purkin sisäosan alaosa on jaettu väliseinällä. Toiselle puolelle ihminen on poiminut taikasieniä ja toiselle puolelle jotain muuta. Hän esittelee minulle ylpeänä löytöään ja kertoo, että jos poliisi (?) tulee tarkastamaan purkin, niin sen voi helposti naamioida roskikseksi! Hän ottaa purkin kannen irti ja laittaa muovipussin siihen kuin roskikseksi, jolloin sienet jäävät pussin alle ja väliseinä painaa pussin pohjaa siten, ettei se murskaa sieniä. Naurahdan. Sanon kuitenkin, ettei idea välttämättä toimi, jos roskat vuotavat pussin läpi sienten päälle.

Unen tulkinta: Unessa tapahtui paljon muutakin, mutta mielikuvat haihtuivat nopeasti ja vain roskis jäi muistoksi. :D

Rokotukset, häirikkö tietokoneluokassa ja ystävän raskausmaha

Uni, 8.4.2012

Chapter 1: Istun pulpetissa tyhjässä, sinertävän hämärässä luokassa. Ohitseni ”välähtelee” tai kulkee ihmisiä, osa heistä istuu vieressäni pulpetissa.Yksi heistä on muistaakseni Miska, joka istuu pulpetissa ja on painanut kasvonsa pöydällä olevien käsivarsiensa väliin. He kaikki puhuvat minulle, en muista mitä. Odotan vuoroani kouluterveydenhoitajan luo rokotukseen. Kysyn joltakin vieressäni olevalta, jota en näe: ”Miten yhden rokotuksen antamisessa kestää näin kauan?” Iloisen huvittunut tytönääni vastaa: ”Hupsu tyttö, sinun pitää tietenkin ottaa ne kaikki!” Tiedän hänen tarkoittavan rokotteita ja muistankin asian. Seuraavaksi olen terveydenhoitajan valkeassa huoneessa, istun tuolilla ja kiistelen hänen kanssaan Tetanus-d-rokotteen (jäykkäkouristus-kurkkumätä) voimassaoloajasta. Terveydenhoitaja sanoo sen olevan voimassa 10 vuotta, johon minä totean: ”Luulin, että se on voimassa 13 vuotta!”

Chapter 2: Astun ovesta tietokoneluokkaan. Ensimmäisessä rivissä on yksi vapaa tietokone, jolle asettuu kuitenkin 20-30-vuotiaan näköinen, ruskeasilmäinen ja –hiuksinen mies, jolla on yllään muistaakseni villapaita. Hän avaa netin ja jää sitten istumaan paikoilleen. Huomaan, ettei ks. koneelle pääse, joten kierrän seinänviertä takimmaiseen riviin ja asetun siellä olevan vapaan koneen ääreen. Tietokoneita on ruudunselkämykset vastakkain pitkien pöytien molemmilla sivuilla. Edellä mainitsemani mies ei käytä tietokonetta vaan tuijottaa luokassa olevia tietokoneenkäyttäjiä. Joku poika sanoo ärtyneenä miehelle, ettei tämän pitäisi varata turhaan tietokonetta, jos hän ei käytä sitä, vaan aikoo vain tuijotella heitä muita. Mies hymyilee vittuuntuneen oloisena ja vastaa: ”Ai teitä häiritsee, että mä tuijotan teitä? No, taidanpa sitten siirtyä tänne toiselle puolelle tuijottelemaan!” Mies tulee istumaan minun edessäni olevaan riviin ja tuijottaa sitten ovelle päin, mutta kääntyy jossain vaiheessa tuijottamaan myös minua, kiusaa tekevä hymy kasvoillaan.

Chapter 3: On ilta ja olen ”kotonani” hämärässä asunnossa. Seison puisen keittiönpöydän vieressä ja kaivan taskusta puhelimeni, johon on saapunut tekstiviesti. Ystäväni L.T pyytää minua lyhyellä varoitusajalla tulemaan luokseen yöksi.

Chapter 4: Olen L.T:n kanssa vielä samana iltana shoppailemassa ostoskeskuksessa. Menemme vaatekauppaan, vien kättäni pitkin henkareissa roikkuvia vaatteita; näen itseni ja L:T:n kolmannesta persoonasta.  Kuljen toisen vaaterekin luo ja totean: ”Nämä ovat lastenvaatteita”, ohitan rekin ja poistun ”kuvasta”. (Näkökulma muistuttaa valvontakameraa.) L.T jää katselemaan lastenvaatteita, jotka näyttävät alusvaatteilta (?) Näen taas omasta näkökulmastani. Löydän avonaisen kaapin ja näen siinä olevan Marimekon kenkiä, joita tiedän usein katselleeni kaupan ovelta. Kengät eivät oikeasti ole marimekkokuosia, vaan tavallisia tennareita, joissa on kengännauhojen sijaan joustinkangas. Yksi pari on vaaleansininen. Pari, jota ihailen eniten, on materiaaliltaan harmaata kangasta turkoosinsävyisin glitteryksityiskohdin kengän reunassa ja kankaanreunuksissa. Tiedän sovittaneeni kenkiä ennenkin, mutta tahdon vielä kerran kokeilla vaaleansinistä kenkää. Se ei edelleenkään mahdu jalkaani ja on kokoa 36, kuten kaikki kenkäparit. Tämä siksi, koska 36 on niin pieni numero, ettei se mahdu kenenkään jalkaan, eli kukaan ei voi varastaa kenkiä, vaan ne ovat vain näytillä ja isompia numeroita saa sovitettavakseen tiskin takaa.

Chapter 5: Näen jälleen kolmannesta persoonasta käsin valvontakameramaisesti. Olen L.T:n luona yökylässä. Minä ja hän nukumme suuressa parivuoteessa, jonka päädyssä seinää vasten on ”katos”, josta roikkuvat vaaleanoranssit harsoverhot on vedetty seinää vasten. Huone on itämaistyylinen ja sisustus on oranssin ja vaaleanpunaisen sävyinen. L.T herää ja nousee viereltäni, minkä jälkeen hän pujahtaa ulos puuovesta, joka aukeaa kadulle. Ovi päästää sulkeutuessaan kevyen kolahduksen. Olen itsekin herännyt vuodevaatteiden kahinaan, joka syntyi L.T:n noustessa ylös. Olin tuolloin kippuralla selkä häneen päin, nyt nousen sängyssä istumaan, katselen ympärilleni ja mietin pitäisikö nousta. L.T palaa pian. Hän on hakenut naapurissa asuvien vanhempiensa luota koiransa Felixin, jonka kanssa hän saapuu sisään ja istahtaa sängylle. Menen istumaan hänen viereensä ja kysyn pirteänä: ”Tehdäänkö pitkä lenkki vai pikapissatus?” L.T ei heti ymmärrä mistä oikein puhun, mutta selitän tarkoittaneeni koiran käyttämistä ulkona. L.T vastaa väsyneellä äänensävyllä: ”No lyhyt lenkki tietenkin, en jaksa kävellä yhtään enempää!” Ystäväni päällä on musta toppi, jonka kireän pinnan alla kohoaa valtava vauvamaha; L.T on raskaana, eikä siksi jaksa kävellä. Heittäydymme molemmat istumaan sängynpäätyä vasten ja juttelemme. Kysyn milloin vauva syntyy, ja L.T vastaa että pääsiäisenä. Hämmästyn vastausta ja totean: ”Nythän on pääsiäinen? Eli aivan näinä päivinä?” L.T nyökkää.

Unen tulkinta: Rokotusjutut liittyvät suunnittelemaani matkaan, tietokoneluokkakohtaus on vääristymä ilmeisesti ammattikouluajoilta. Olen oikeasti katsellut useampaan kertaan Marimekon tennareita kaupan ikkunassa, mutta unen kengät muistuttivat enemmän H&M:n mainoksen tuotteita. Jäin miettimään miksi ihmeessä halusin sovittaa kenkiä toisen kerran, jos tiesin jo aiemmin niitä kokeilleena, että ne ovat liian pienet? Ja vaivauduin lisäksi sovittamaan vain sitä paria, jota en olisi oikeasti edes halunnut ostaa? Hedelmäpuu-sivuston mukaan liian pienet kengät unessa tarkoittavat ahdistusta, eli veikkaisin unen heijastavan käytöstäni. Teen toistuvasti jotain, mikä ahdistaa minua, kun en suostu uskomaan, että lopputulos on kannaltani huono. Ystäväni raskausmahaan en osaa sanoa mitään, mutta unitulkintojen mukaan odotettavissa on jotain uutta ja positiivista ks. henkilön taholta? Löysin myös pari uutta unitulkintoja sisältävää sivua:

http://energiaparannus.suntuubi.com/?cat=25
http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2011/01/1040574?ennustaja/oraakkeli

Kolme Phoebusta ja matkan suunnittelua

Uni, 7.4.2012

Chapter 1: Istun suunnilleen J-kirjaimen muotoisen, keltapintaisen tietokonepöydän ääressä ja kirjoittelen Suomi24:n chatissa. Sanon chat-ihmisille, että he ovat kuin perheeni. Nousen ylös tuolista ja vilkaisen vielä kerran näyttöä, joku on aloittanut lauseensa: ”No jos me ollaan sun perhe, niin…” (En muista lauseen loppua.) Kävelen taaemmas huoneeseen, jossa seinä on yhdestä kohtaa lattiasta kattoon täynnä pieniä televisioruutuja, joissa näkyy erilaisten ihmisten kasvot, mahdollisesti olkapäihin asti. Näistä ihmisistä voi sitten valita itselleen juttukumppanin. Näen eräässä reunimmaisessa ruudussa miellyttävän näköisen tytön kasvot (vaalea iho, pitkät, suorat ja tummat hiukset, tummat silmät, ujohko hymy). Olen menossa ruudun ääreen, mutta tytön kuva vaihtuukin toiseen ruutuun. Ennen kuin ehdin aloittaa keskustelua, joku jostain (?) ojentaa minulle muovisen Jiffy-ikkunalautakasvihuoneen kannen, jossa on hiireni Phoebus. Kävelen takaisin tietokonepöydän ääreen aikomuksenani laskea hiiri kansineen pöydälle. Pöytä on kuitenkin täynnä erilaista roinaa, mm. legorakennelmia. Pöydällä juoksee vapaana jo yksi Phoebus! Pöydällä on myös ylösalaisin käännetty läpinäkyvä muovimuki, jonka alla on Phoebuksen irtonainen pää kuono kohti kattoa. Raivaan tietä pöydänkulmalle ja lasken Phobuksen Jiffyn kannessa siihen. On aivan normaalia, että Phoebus-hiiriä on kaksi kokonaista plus pää.

Chapter 2: Olen työharjoittelussa (?) kiinalaisessa ravintolassa. Olen lähdössä jonkin porukan mukana matkoille ulkomaille. Vanha, harmaan parran omaava mies laskee kätensä olkapäilleni. ”Lähdetään me jo edeltä, jotta nuo kaksi saavat rauhassa valmistautua lähtöön”, hän sanoo viitaten kiinalaisenravintolanpitäjiin, aasialaiseen naiseen ja mieheen, jotka halaavat toisiaan onnellisina päästessään viimein lähtemään.

Chapter 3: Kurkotan käsiäni valkoisen takaseinättömän hyllyn läpi. Koetan avata käsilläni tolpan päässä olevaan metallirenkaaseen solmittua köyttä ja onnistunkin siinä, mutta köysi lipsahtaa käsistäni. Kuva laajentuu ja näen kolmannesta persoonasta käsin, että valkoiset hyllyt ovat kuin ”pylväitä” satamassa, niiden takana on tolppia, joihin on kiinnitetty veneitä. Näin ollen minulta on päässyt karkuun yksi vene. Se lähtee pian ajelehtimaan kauemmas vesialtaassa, ja aallot heittelevät sitä rajun näköisesti. Juoksen takaisin vanhan, harmaapartaisen miehen luokse, joka kävelee edestakaisin kadulla miettiväisen näköisenä. Kerron hänelle, että olen irrottanut veneen tolpasta ja että se on karannut. Viittaan kädelläni veneeseen. Uskon vanhuksen voivan tehdä jotain asialle. Vanhus katsoo venettä ja huudahtaa ärtyneesti: ”Mihin sinä luulit meidän venettä tarvitsevan?!” Vastaan, että olin luullut meidän tarvitsevan sitä matkalla. Tällöin muistaakseni aalto paiskaa veneen rikki betoniseinämää vasten. Vanha mies huokaisee ja sanoo, ettei asialle voi enää oikein mitään. Jatkamme matkaamme satamasta kerrostalojen väliin, jossa meitä vastaan saapuu muita retkueeseen liittyviä ihmisiä. Olen hermostunut ja mietin kannattaako minun sittenkään lähteä tämän seurueen mukana ulkomaille, kun olen toisaalla luvannut jo Chilille lähteä hänen kanssaan… Kuulen puhuttavan, että lähtöpäivä on jo tänään! Mietin, etten ikinä saa tehtyä kaikkia tarvittavia valmisteluja täksi päiväksi… Joku reppua kantava mies sanoo, että viimeinen asia, jonka hän aikoo Suomessa tehdä, on syödä purkillinen chilijäätelöä! Mietin mitä minä haluaisin tehdä Suomessa viimeiseksi ja miten reissu onnistuisi näin suuren porukan kanssa verrattuna siihen, että matkaisimme Chilin kanssa kaksin.

Chapter 4: Istun vanhassa kodissani tavallisella paikallani pulpetin ääressä. Ympärilläni on kaksi teini-ikäistä ystävääni, tyttö ja poika, ja suunnittelemme matkaa tekemällä paperille listaa huomioon otettavista asioista. Kolmas ystäväni, tyttö, saapuu huoneeseen ja ilmoittaa, että hän lähtee tässä välissä ulkoiluttamaan koiraansa. Vastaan tulevani mukaan oman koirani kanssa. Koira onkin pulpetin kannella, se on pieni ja heiluttaa häntäänsä. Ulkonäöltään se muistuttaa karkeakarvaista kettuterrieriä.

Unen tulkinta: Olen kirjoitellut chatissa, ja ystävät ovat minulle kuin perhe. Kolmea Phoebusta ja televisioruutuja en osaa selittää. En edes katso televisiota. Unissa hiiret kuvaavat yleisesti pelkoja ja huolia, paitsi hiirten juostessa vapaana luonnossa, jolloin ne kuvaavat unennäkijän kykyä kohdata pelkonsa ja asettaa sen oikeisiin mittasuhteisiin. Toisaalta, miksi yhdestä hiirestä oli jäljellä vain pää ja sekin muovikupin alla? Pää symboloi viisauden ja valon asuinsijaa. Eli jos hiiri = pelko ja huoli ja pää = viisauden ja valon asuinsija, niin hiiren pää kuvun alla = viisauden asuinsijaan vangittu huoli? Kovin monimutkaiseksi menee, tuskin tässä tulkinnassa on järkeä. :D Kaikesta saa tulkittua vaikka mitä, jos niin haluaa. Työharjoittelua kiinalaisessa ravintolassa olen harkinnut ja matkalle on tarkoitus lähteä, eli punnitsin unessa mahdollisia valintoja. Veneellä tehdään matkaa vesiteitse, eli kulkuneuvona vene kuvaa elämänpolkua ja vesi yleisesti tunnemaailmaa, voimakkaat aallot merkitsevät muutoksia (myrskyn sanotaan merkitsevän virheellistä valintaa). Laivasta myöhästymisen sanotaan merkitsevän ohi mennyttä ajanjaksoa elämässä. Eli jos tulkitsen venekohtauksen oikein, se merkitsisi sitä, että kadotin mahdollisuuden seurata elämänpolkuni yhtä haaraa tunteiden saralla. Ihan loogista.

Vuohienhoitoa, karkinsyöntiä ja outo vessanpytty

Uni, 5.4.2012

Chapter 1: Olen tallirakennuksen sisäpihalla. Tallissa asuvat neljä entistä hoitovuohtani eli Mamma, Niksu, Naksu ja Raksu. Olen tehnyt tapani mukaan vuohille ruoka-annokset ja jostain syystä vienyt kupit kivestä rakennetulle laakealle tasanteelle, jonka päällä kasvaa ruohoa. Tasanne on korkeudeltaan suunnilleen maasta olkapäihini asti. Sisäpiha on täynnä ihmisiä, minun ikäistäni porukkaa, jotka ovat ilmeisesti luokkaretkellä. Näen ruokakupit korokkeella, yksi kupeista on kengänmuotoinen, muut ovat tapansa mukaan valkeita muovipyttyjä. Olen jemmannut kupit sinne, jotta ehtisin tässä välissä käydä vaihtamassa vuohien vesiämpäreihin vedet. Yksi vuohista, muistaakseni Niksu, on kuitenkin huomannut kupit ja kiiruhtanut syömään. Huudahdan jollekin tutulleni tasanteella, että voisiko hän estää Niksua syömästä. Tuttuni ei kuitenkaan saa puheestani selvää, joten sanon: ”Antaa olla”, ja kipuan itse tasanteelle estämään Niksua. Muutkin vuohet ilmestyvät ympärilleni ja edessä on tuttu urakka saada ne kaikki syömään kiltisti omista kupeistaan. Episodin jälkeen kerään kupit käteeni. Naksu kävelee perässäni ja painaa sarvensa pohjettani vasten siten, että kävellessäni pohkeeni on koko ajan sen sarvien välissä. Ihmettelen Naksun käytöstä, yleensä sillä on ollut tapana vain randomisti sohaista sarvillaan. Sarvet ovat muuttuneet myös pienemmiksi ja terävemmiksi. Joku näkökenttäni ulkopuolella huomauttaa, että eikö minua yhtään pelota. Hidastan kävelyäni ja katson pohjettani ja kuinka polvitaipeen jänteet kiristyvät venyttäessäni jalkaa… Kuvittelen Naksun katkaisevan ne sarvillaan. Mutta tunne on silti outo, että pitäisi pelätä omaa hoidokkiaan? Otan Naksun sarvista kiinni. Pidän sitä hetken aikaa otteessani, minkä jälkeen käännän sen päätä poispäin ja päästän irti. Muistan, että minun pitäisi vielä hakea vuohille heinääkin…

Chapter 2: Olen mummin ja ukin talossa. Eletään joulunaikaa, olohuoneen valaistus on hämärä. Seison ruokapöydän vieressä ja syön karkkia. Kuorin käärepaperia, haukkaan karkista palan ja ihmettelen sen makua ja koostumusta. (Jälkeenpäin mietittynä maku ei ollut ihmeellinen, mutta unessa se oli jotain erityisen hyvää.) Unitodellisuus muuttuu, olen Miskan kanssa makaamassa vaatteet päällä saunan lauteilla (?) Tunnelma on seksuaalisesti virittynyt. Puhumme jostain, mitä en muista. Lähden takaisin yläkertaan. Huomaan pöydällä vielä yhden punaiseen tonttukuvioituun käärepaperiin käärityn suklaakonvehdin. Syön sen ja syötyäni muistan, ettei konvehtia olisi saanut syödä, sillä se oli mummille tarkoitettu ja viimeinen laatuaan. Kävelen keittiöön, avaan roskiskaapin oven ja tiputan paperin sinne – lukuisten omiensa joukkoon.

Chapter 3: Olen saapunut kerrostaloasunnossa sijaitsevaan huvipuistoon hra Vitosta vastaan. Näen hänet pelaamassa jotain peliä ja päätän itsekin pelata odotellessani. Lempipelini on keittiössä, mutta haluan käydä pelejä läpi sitä mukaa kun niitä tulee vastaani. Menen seisomaan johonkin verhoiltuun koppiin, otan kiinni sivuillani olevista nyöreistä ja alan vedellä niitä. Katto näyttää roikkuvine metallilevynpaloineen ja pallopäisine kapuloineen siltä, että oletan siitä alkavan kuulua kauniita ääniä kuin soittimesta. Syntyvä ääni on kuitenkin korviarepivää räminää ja vihlontaa. Lopetan naruista vetelyn ja astun ulos kopista, mietin, että olipa hauska pila… Kokeilen jotain toistakin laitetta, sen jälkeen katson rannekelloani. Kello on viittä vaille seitsemän, ja tiedän huvipuiston sulkeutuvan seitsemältä. Mietin ehtisinkö kokeilla vielä jotakin laitetta, mutta päätän käydä mieluummin vessassa. Tässä vaiheessa kämppä on alkanut muistuttaa muodoiltaan kummini kämppää, vessa on pitkän käytävän päässä. Hra Vitonen tulee sieltä ulos ja varoittaa minua: ”Se pönttö muuten vuotaa, kannattaa kuivata sitä istuinta”. Menen sisälle ja näen edessäni oudonnäköisen wc-istuimen. Muovirengas on sininen ja hyvin leveä, heti muutamia senttejä sen alapuolella on vaaleansininen kaivonkantta muistuttava levy, jonka päällä virtaa ohut kerros vettä. Istuimella on vesiroiskeita, jotka kuivaan pois, ennen kuin istuudun. Tullessani vessasta kämppä on hämärä, ja huomaan hra Vitosen lähteneen odottamaan minua kämpän ulkopuolelle. Olemme aikeissa lähteä käymään jollakin keikalla. Tajuan, että minulla on päälläni kurainen takki, hiirenkusiset ulkoiluhousut ja pinssilaukun tilalla jokin toinen epähieno laukku. Mietin, että pitikin jättää se pinssilaukku kotiin…

Unen tulkinta: Kerrostalohuvipuisto on luultavasti tullut uniini My Little Pony –sarjasta, jonka jaksossa ponit lumottiin käymään huvipuistoon. Katsoin jakson juuri ennen nukkumaanmenoa.

Sluthouse ja tuhoutunut Riihimäki

Uni, 4.4.2012

Saavuin jonkun jätkän kanssa ovista ostoskeskukseen, jota kutsuttiin nimellä Sluthouse. Esiintymiskorokkeelle oli asetettu rivi pieniä vanhanaikaisia televisioita, joista näki vihjailevaa kuvaa tytöistä/naisista. Televisiokuvan perusteella voisi sitten valita heistä mieleisensä. Jumituin katsomaan yhtä ruutua, jossa näkyvä tyttö näytti aivan eräältä mesestä tutulta tytöltä vuosien takaa. Muistin tytön olleen iältään vasta ysivitonen, joten minua kauhistutti ajatus tytöstä kauppaamassa täällä palvelujaan. Kuvassa hänellä oli paksut ruskeat hiukset, vitivalkoisiksi puuteroidut kasvot ja huulet, mikä oli kokonaisuutena mielestäni aika yäk. Sitten unessa tapahtui paljon sellaista, mitä en muista. Tutustuin mm. riihimäkeläiseen jätkään, joka näytti aivan teiniversiolta Dinot New Yorkissa –leffan Louielta. Päätin matkustaa junalla hänen kanssaan Riihimäelle, mutta järkytykseksemme koko Riihimäki oli tuhoutunut, palanut maan tasalle etc. Hukkaan menivät unessa mietityt suunnitelmani matkustaa porukoiden luo Riihimäen kautta ja nähdä hyvinkääläiskavereita useammin, mikäli alkaisin seurustella riihimäkeläisjätkän kanssa.

Unen tulkinta: Muistikuvani unesta ovat hyvin epäselvät, vain keskeisimmät pätkät jäivät mieleeni.

Ranskanbulldoggi ja akvaario

Uni, 3.4.2012

Olen sisällä talossa joidenkin ihmisten kanssa. Joukossamme kulkee pieni, väritykseltään tummanruskea ranskanbulldoggi narttu. Tiedän, että koiralla on tapana käydä joskus hampaillaan ihmisten kinttuihin kiinni, joten olen hieman varuillani. Ovikello soi. Koira juoksee eteiseen, joka näyttää aivan mummini ja ukkini talon eteiseltä. Menen koiran perässä eteiseen, matkalla nappaan mukaani tuolin, jonka päälle aion nousta seisomaan, jos koira on aikeissa käydä jalkoihini kiinni. Kurotan koiran ylitse ja avaan oven rakoselleen. Koira katsoo minua, samoin ovella seisova ihminen. Pitelen tuolia kevyesti (!) kädessäni pääni yläpuolella. Nolostun ja selitän kiireesti, etten ole tosiaan aikeissa lyödä koiraa tuolilla, jos tulija niin kuvittelee, vaan olen aikeissa nousta tuolin päälle seisomaan, jos koira hyökkää.

Olen ilmeisesti palannut talossa oleilijoiden keskuuteen. Täytän akvaariota vedellä. Vedenpinnan alkaessa olla sopivalla korkeudella, koetan löytää vesijohdon katkaisijan. En löydä sitä, jolloin menen paniikkiin tiedostassani veden valuvan kohta akvaarionlaidan yli. Joku muu katkaisee vedentulon puolestani. Sama henkilö kehottaa minua relaamaan ja viilentämään jalkojani akvaarion kirkkaansinisessä vedessä. Olen helpottunut, kun akvaario ei vuotanutkaan yli, mutta idea jalkojen saamisesta tason päällä olevaan akvaarioon tuntuu liian monimutkaiselta. Näen mielessäni itseni istumassa nojatuolin selkänojalla jalat akvaariossa.

Unen tulkinta: Koomisia todellisuusvääristymiä! :D Ranskanbulldoggeja on tosiaan tullut nyt vastaan. Kuppilassa kirmaili illalla vapaana yksi, joka karkasi ulos avonaisesta ovesta. Toisen ranskiksen ohitimme koiran kanssa onnistuneesti lenkillä. Akvaariontäyttötilanne taas on töistä tuttu.

Koulusta merelle

Uni, 2.4.2012

Kävin koulua vanhassa pitkulaisessa puutalossa. Lähdimme pienen porukan kanssa tunnilta ulos. Luulin, että lähdimme ulkoilemaan vain hetkeksi. Halusin kokeilla koulun punaista polkupyörää. Nousin satulaan ja lähdin polkemaan porukan kärjessä ystäväni Hannan vierellä. Koetin väistää edessä hitaammin kulkevia ihmisiä, jolloin melkein törmäsin edelleni kiilaavan Hannan sähköpyörätuoliin. Jatkoimme matkaamme. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että emme olleetkaan vain ulkoilemassa, vaan koulu oli loppunut ja olimme kotimatkalla! Ilmoitin huolestuneena, että tavarani olivat jääneet koululle. Tällöin Hannan entinen avustaja ojensi minulle reppuani sanoen, että hän oli ottanut repun mukaan huomattuaan minun unohtaneen sen. Muistin kuitenkin, että takkini ja muut päällysvaatteeni olivat jääneet koululle, minulla tulisi olemaan kylmä, kun seuraavan kerran polkisin koululle ilman niitä… Arvelin koulunovien olevan jo kiinni, joten en lähtenyt hakemaan päällysvaatteitani.

Kuljimme porukan kanssa merenrannalla jonkinlaisia pitkospuita pitkin. Sieluni ilmeisesti irtosi ruumiistaan ja lähti edemmäs merelle. Aluksi vesi allani oli valkean vaahdon peitossa, tiesin veden olevan lämmintä. Sitten vaahto loppui, ja näin veden allani olevan tummansinistä, tunsin sen kylmyyden. Veden kylmyys säikäytti minut ja totesin olevani liian kaukana rannasta, näin kylmässä vedessä en voisi uida! Havahduin pelkoni lisäksi tunteeseen, että olisin ikään kuin kävellyt vaahtoavan veden päällä ja tultuani tumman veden äärelle ikään kuin uponnut siihen, josta syntyi vaikutelma ”uimisesta”. Sieluni vetäytyi salamannopeasti ruumiiseeni ja olin jälleen kävelemässä tai ajamassa pyörällä (?) pitkospuita, jotka äkkiä loppuivat edessäni. Pitkospuut olivat sortuneet tummaan veteen allaan. Toisella puolella häämötti vain toinen pitkittäisistä puunkappaleista viettäen veteen. Minun oli hypättävä yli ja totesin ääneen kuinka huono tuuri meillä olikaan…

Unen tulkinta: Pelkään tummaa vettä, ja yleensäkin jos unissani esiintyy meri tai järvi, niin se on tummavetinen ja uhkaava. Sielun irtoaminen ruumiista on tapahtunut unissani ennenkin, ruumiillisena taas olen lennellyt aiemmin järven yllä. Lentoa ei voinut silloin mitenkään hallita…

Koira, löytöeläintalon kissat ja avaruustee

Uni, 31.3.2012

Chapter 1: Olin ulkoiluttamassa ystäväni L.T:n koiraa Felixiä, joka yleensä vetää hihnassa. Unessa sain koiran kulkemaan hihnassa kauniisti. Jossain vaiheessa seuraamme liittyi L.T itse, ja esittelin hänelle koiran oppimia taitoja. Kävelin Felixin kanssa metsätiellä. Huomasin L.T:n jääneen jälkeen, jolloin hidastin vauhtia. Harpottuaan meidät kiinni L.T sanoi minun kävelevän hurjan kovaa. Aloin epäillä itseäni, että josko koira sittenkin kiskoi hihnassa, mikä näkyi nopeampana kävelytahtina, mutta en vain itse ollut huomannut hihnan kiristymistä… Ojensin koiran hihnan L.T:lle. Ulkoilutus ei kuitenkaan sujunut, vaan koira alkoi heti kiskoa, kun taluttaja vaihtui. Katselin menoa aikani, minkä jälkeen nappasin hihnan L.T:ltä turhautuneena ja aloin yrittää uudestaan.

Chapter 2: Seuraavaksi olin jonkin rakennuksen pommisuojaa tai kellaria muistuttavassa tilassa. Lattia oli punaista ruudullista muovilaattaa (?), joka toi mieleeni jonkin koulurakennuksen lattian. Näin itseni kolmannesta persoonasta kulkemassa oviaukosta, johon kuului paksu rautaovi. Valaistus oli hämärä. Perässäni seurasi Felix, joka näytti vanhalta ja raihnaiselta. Saavuimme leveään käytävään, jonka toisella puolella oli verkkokellarikomeroita, joissa oli kissoja. Rakennus oli jonkinlainen löytöeläintalo. Katselin kellarikomerossa olevaa ruskeaa mustaraidallista kissaa. Käytävän toiselta puolelta saapui muistaakseni nainen (?), joka oli tullut hakemaan tätä kissaansa hoidosta. Löytöeläintalo oli siis myös jonkinlainen lemmikkihoitola, jonne tulivat hoitoon eläimet, joille omistaja ei kyennyt hankkimaan muuta hoitopaikkaa. Muistan ajatelleeni kutakuinkin: ”Nythän minäkin voisin ottaa kissoja, jos ne voi tuoda tänne hoitoon!” Vastapäätä kellarikomeroa, jossa ruskeanmusta kissa oli, häämötti muuten tyhjällä käytävällä pöytä, jonka päällä oli kangas. Kävelin pöydän luo, taittelin käsissäni olleen liinan ja asetin sen pöydälle. Katsahdin taakseni ilmeisesti neuvoakseni naiselle missä komerossa hänen kissansa oli, mutta hämmästyksekseni kissa olikin kadonnut! Toiselta puolelta käytävää saapui eräs löytöeläintalolta tuttu pieneläinhoitaja, joka kertoi kissan vaihtaneen komeroa! Näin tuohon toiseen komeroon, joka oli kauempana käytävällä. Kellarikomerossa oli kalusteena sänky, jonka alla kyyristeli ruokakupin äärellä kolme kissa, joista keskimmäinen oli naisen ruskea mustaraidallinen kissa. Kissat sen molemmin puolin olivat nekin mustanruskeita, joskin pitkäkarvaisempia. Naisen kissa murisi toisille kissoille ja vetäytyi paljastaen altaan kusilammikon. Nainen kyseenalaisti kissan pitämisen toisten vieraiden kissojen kanssa samassa tilassa ja ilmoitti kissoja olevan myös tilaan nähden liikaa. Pieneläinhoitaja vastasi nauraen, että naisen kissa oli vain murinallaan ja kusilammikollaan ilmoittanut toisille kissoille olevansa pomo, ja kissalla olikin varsin dominoiva luonne!

Chapter 3: Olin tavannut joitain mielenkiintoisia ihmisiä. Yksi heistä oli kertonut minulle menevänsä usein pimeään metsään kuullakseen metsänhenkien puhetta. Kävelin itse katulampuin valaistua talvista metsätietä. Oli talvi, lumi oli valkeaa ja muu mustaa. Tuuli kuljetti mukanaan henkien ääniä, jotka olivat epämääräistä messuamista ja kuin tölkkien kalinaa. (Jos olette nähneet Taru Sormusten Herrasta –trilogian ensimmäisen osan, jossa Saruman loitsii sormuksen ritarien päälle putoamaan vuorelta jäätä ja lunta, niin tiedätte mitä tarkoitan!) Olin tullut kuulemaan juuri noita ääniä, mutta minua alkoi pelottaa niin paljon, että kiristin vauhtiani ja koetin karistaa pelkoa laulamalla jotain iloista. Unitodellisuus muuttui, ja vuodenaika vaihtui kesäksi. Näin puiden seasta korkealle kohoavat entiset kotitaloni. Pääsin pois (koti)metsästä ja suunnistin kotisillalle.

Chapter 4: Makoilin sohvalla vanhassa kodissani Miskan (?) kanssa. Äiti kysyi meiltä keittiöstä käsin haluaisimmeko juoda teetä. Vastasin myöntävästi ja menin keittiöön tutkimaan teepakettia. Pakkaus muistutti kovasti Morello Cherry –teen pakettia, mutta tee oli avaruusteetä (?!) Tutkin mistä tee oli valmistettu. Ensimmäinen raaka-aine oli muistaakseni avaruuschili.

Chapter 5: Kävelin sisään mummin ja ukin talon vierashuoneesen. Äiti tulee perässäni ja kertoo, että hänellä on minulle paljon hyviä cd-levyjä kuunneltavaksi! Päässäni alkaa soida Shakiran biisi Whenever, Wherever…

Unen tulkinta: Koulutan tosiaan perhetuttuni koiraa, etenkin hihnakäyttäytymistä. Olen hiljattain lukenut koirankoulutusta käsittelevän kirjan, minkä johdosta muiden ihmisten tekemät koulutusvirheet paistavat silmään. En väitä, että ystäväni olisi huono kouluttamaan koiraansa, mutta sillä silmällä olen hänenkin toimintapojaan katsastanut. Tämä siis heijastui uneen tyytymättömyytenä, etenkin kun olen ajoittain tyytymätön omaan toimintaani sen koiran suhteen, jota itse koulutan. Kissat taas pyörivät useinkin mielessäni, mutta en voi tähän elämäntilanteeseen ottaa kissaa lemmikikseni. Uni tarjosi vaihtoehtoisen ratkaisun ongelmaan. Chapter 3: n uskoisin ottaneen vaikutteita katsomastani Taru Sormusten Herrasta sekä varhaisista kokemuksistani, kun ulkoilutin kissaa yksin pimeässä metsässä ja kuuntelin iloista musiikkia, jotta minua ei olisi pelottanut. Avaruusteessä taas menivät sekaisin avaruuskaakao ja chilinkasvatus-harrastukseni! :D Äiti leikkaa minulle usein lehdestä artikkeleita luettavaksi sekä suosittelee kirjoja, jotka toivoisi minun lukevan. Unessa lehtiartikkelit ja kirjat olivat korvautuneet cd-levyillä. Ihania todellisuusvääristymiä!

Selvittämättömiä välejä

Uni, -random päivämäärä-

Chapter 1: Seisoin naulakoilla (koulun?) aulassa. Minua vastaan käveli entinen ystäväni Mirkku, joka koetti mennä ohitseni, mutta en päästänyt häntä. Mirkku ei katsonut minua silmiin, vaan kääntyi ympäri ja koetti kiertää toista kautta. Meillä oli keskenämme ilmeisesti jokin selvittämätön asia ja pyysin häntä jäämään kanssani selvittämään sen. Mirkku suostui jäämään. Näin kolmannesta persoonasta käsin itseni, Mirkun ja luokkatoverimme Krissen istumassa pöydän ääressä tummina siluetteina auringonlaskua vasten. Olimme ilmeisesti ylikulkukäytävällä, jonka seinät olivat läpinäkyvää lasia. Muistan, että minua harmitti, kun en voinut puhua Mirkun kanssa luottamuksellisesti kahdestaan, kun Krissekin oli paikalla.

Chapter 2: Isken toistamiseen jotakuta veitsellä, mutta en näe sitä. Näen vain mielessäni tomaatin, josta veitsi, jonka kahvaa ei pitele kukaan, silpoo irti siivuja. Olen äärettömän vihainen. Kävelen toiseen huoneeseen, käteni ovat veriset. Talon pinnat ovat puuta, sisustus on vanhanaikainen. Koulun ruokailu on järjestetty talossa, ennen puukotusta olen ollut astiahuollossa. Katselen hetken aikaa ympärilleni. Palaan ensimmäiseen huoneeseen, aulaan. Aulassa seisoo nuori nainen, jota iskin monta kertaa veitsellä. Kuva ei näytä hänen kasvojaan, vain vapisevat jalat ja hameenhelman, muu jää epäselväksi. Lattiamatolla lojuu verinen veitsi, jolla iskin. Tunnen pelkoa, että nainen tarttuu veitseen ja iskee sillä vuorostaan minua. Ajattelen myös, että naista varmasti pelottaa, että minä isken häntä uudelleen veitsellä. Otan veitsen käteeni ja heitän sen ulos avonaisesta ovesta, josta näkyy auringon valaisema, kesäinen, nurmikkoinen piha.

Chapter 3: Istun edellisen talon pihalla puupöydän ääressä. Edessäni pöydällä on kukkaruukullinen teetä. Koetan juoda sitä, mutta en huulillani yllä ruukun reunalle. Nostan ruukun syliini, jotta voin juoda. Kuulen jonkun takanani olevan ihmisen kehuvan minua siitä, kuinka fiksu olin nostaessani ruukun syliini ja kun en läikyttänyt yhtään teetä! Seuraavaksi edessäni on muovirasiassa annos perunamuusia, jota tökin haarukallani ja syön. Ajattelen katkerana mielessäni jotakin: ”Hah, minä sentään pääsen pois täältä, matkalle! Sinä et pääse koskaan!”

Unen tulkinta: Tilanne koulusta muistuttaa minua lähinnä menneestä… Mirkku ei tosin vältellyt minua loppuaikoina koulussa vaan minä häntä. Enemmän minua vaivaa ruoan jatkuva esiintyminen unissani. Vertailen hintoja, tutkin sisältöä ja syön. Ja tuossa väkivaltaisessa kohtauksessakaan en nähnyt hetkiä, jolloin iskin, vaan näin tapahtuman tilalla vain mielikuvan tomaatista, jota silvottiin… Jos unia tulkittaessa ruoka tosiaan merkitsee ”henkistä ravintoa”, niin tarkoittavatko unet silloin sitä, että punnitsen kädessäni henkistä ravintoa, mietin otanko vai enkö ja verottaako se minua liikaa. Unissa olen usein todennut ruoan olevan kallista. Kun taas silvoin tomaattia, niin leikkasinko silloin kuvainnoillisesti itseltäni pois henkistä ravintoa? Unitulkintojen mukaan unessa olevat ihmiset taas symboloivat jollain tavalla itseäni, etenkin kasvottomat ja ”tuntemattomat”. Talo taas merkitsee omaa kehoani ja sisintäni, eri huoneet eri osa-alueita. Eli unessa jokin osa minua hyökkäsi raivoisasti toisen osan kimppuun, jolloin ”henkinen ravinto” väheni. Hyökännyt osa pelkäsi itsensä puolesta, mutta ajatteli lopussa kuitenkin myös sen osan parasta, jota oli lyönyt. Hyökännyt osa päätti heittää aseensa (eli veitsen) ulos minusta (eli talosta) kirkkaaseen auringonvaloon eli näkyville. Talon ulkopuolella eli minuuteni ulkopuolella minua kehuttiin siitä, kun join ja sittemmin söin. Unen viimeistä ajatusta en ymmärrä… Jos symbolit pitävät paikkaansa, niin uneen heijastui oma ristiriitaisuuteni eli mieleni osa hyökkäsi toisen osan kimppuun… Asetelmana ikään kuin itseviha vs. haavoittuvuus tai syyttävän vanhemman ääni vs. sisäinen lapsi.

P.S. Ruokaostosten tekeminen tarkoittaa kuulemma täyttymättä jääneitä perustarpeita. Maksaminen taas tarkoittaa, että unennäkijän elämässä on tullut maksun aika; aiemmin tehtyjä ratkaisuja vaikutuksineen arvioidaan. Itse en tosiaan mistään ruoasta maksanut, ihmettelin vain hintojen kalliutta. Toisin sanoen päätökset ovat vielä tekemättä, mutta minusta tuntuu köyhältä, mikä selitetään yli omien voimavarojensa elämisenä. Tulkintojen lähteenä olen käyttänyt muutamia netistä löytämiäni sivuja, tässä linkit:

http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=12277.0
http://www.hedelmapuu.com/

http://unitulkin-paivakirja.blogspot.com/

Hyökkäys linja-autoasemalla

Uni, -random päivämäärä-

Nousin bussiin kauniin, itseni pituisen, mustahiuksisen hevaritytön kanssa. Hänellä oli yllään musta toppi ja mustavalkoiset maastohousut, jollaiset minäkin omistan. Olimme olleet kaupungilla, ja tyttö oli nyt lähdössä linja-autoasemalta kotiinsa. Linja-autoasema oli kuin suuri parkkipaikka, jonka keskellä oli rykelmä busseja ja reunoilla lisää. Vaikutelma oli hieman kaoottinen. Ulkona oli loskainen keli, oli ilta ja katulamput paloivat. Sanoin tytölle, etten voinut matkustaa kuin yhden pysäkin verran, koska minun oli tarkoitus tavata ystäväni Chili linja-autoasemalla ja olin jo myöhässä tapaamisesta. Kun linja-auto kiersi pois asemalta olin jo huolestuneena painamassa stop-nappulaa. Ensimmäinen pysäkki oli melkein heti sen jälkeen, kun bussi oli kääntynyt päätielle. Jäin kyydistä ja lähdin kävelemään loivaa mäkeä ylös takaisin linja-autoasemalle. Mäen päältä minua tuli vastaan hra Ykkönen, joka ei näyttänyt lainkaan itseltään. Hänellä oli tummat silmät, ruskeat hiukset ja yllään musta nahkatakki, jolloin hän vaikutti enemmän hra Kakkoselta kuin itseltään. Hän tuli minua kohti viinahuuruissa, lasipullo toisessa kädessä. Kauempana mäenharjalla näin Chilin, joka huomasi tilanteen uhkaavuuden ja kiirehti mäkeä alas. Hra Ykkönen saapui eteeni, minä olin pysähtynyt paikoilleni. Pyysin häntä pysymään kauempana, mutta hän jatkoi kulkuaan lähemmäksi. Lähdin pelästyneenä juoksemaan toiseen suuntaan. Hra Ykkönen tuli perässä. Puoliksi kaaduin, puoliksi heittäydyin maahan ja suojasin päätä käsilläni. Olin varma, että hra Ykkönen alkaisi potkia minua, näin kolmannesta persoonasta käsin hänen seisovan selkäni takana, kengänkärjet melkein koskettaen selkämystäni. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään.

Unen tulkinta: Perinteisiä vaikeuksia sanoa ei (bussiin nouseminen ns. turhaan) plus pelkään, että jokin mieleni osa hyökkää toisen mieleni osan kimppuun?

Puhuva lehmä ja epäonnistunut työpäivä

Uni, -random päivämäärä-

Chapter 1: Lähdin kotoani bussipysäkille. Tavallisen autotien tilalla oli ylhäällä rakenteiden varassa kulkeva suuri väylä. Nousin ensin toiselle puolelle tietä, jossa tajusin olevani väärällä puolella. Kiersin tien ali toiselle puolelle juosten, jotta ehtisin bussiin. Pysäkillä seisovaan bussiin, joka ei sittenkään ollut minun bussini, oli nousemassa kolme romaninaista. Heiltä evättiin pääsy bussiin, koska heillä oli mukanaan liivejä, joiden tuominen bussiin oli kiellettyä. Naiset kääntyivät ja lähtivät kävelemään poispäin kovaäänisesti puhellen, nauraen ja voivotellen. Katselin heidän menoaan. Yksi naisista katsoi käsillään viuhtoessaan ja puhuessaan hetken aikaa minuun, minkä jälkeen ihmetyksekseni huomasin, että joku naisista oli jättänyt punaisen liivinsä käsiini.

Chapter 2: Istun kalustuksesta vapaassa huoneessa risti-istunnassa lattialla. Vieressäni istuu entinen koulupsykologini sekä kaksi poikaa, joista toinen vaikuttaa nörtiltä ja toisesta en juuri muista mitään. Istumme kasvot kohti ”auttajaa”. Tilaisuus on jonkinlainen psykologilla käynti, jota tämä ylempi ”auttaja”, lääkäri tms. valvoo. Minä puhun ongelmistani, muut ovat hiljaa. ”Auttaja” keskeyttää minut ankarin sanoin: ”Huomaathan, että puhut aivan liikaa ja koko ajan! Toistenkin on saatava puhua”. ”Auttaja” viittaa nörttipoikaa puhumaan, mutta tämä vastaa hiljaa vain parilla sanalla. Vilkaisen psykologiini, joka katsoo minua ymmärtäväisesti. Tiedän, että kumpikaan pojista ei halua puhua vaan olla hiljaa, ja mietin, ettei hiljaa oleminen auta ketään. Istunto päättyy ja lähdemme ”auttajan” ja psykologin johdolla poistumaan. Kävelemme tuuhealehtisten puidenoksien välissä kulkevalla kapealla puusillalla (vähän kuin pitkospuut). Saavumme leveään puunhaaraan, johon on rakennettu talli, jonka lattialla on kullanväristä olkea. Pilttuusta minua katsoo kullanvärinen piirroslehmä. Lehmä kertoo, että se ei ole tallissa näytillä koko vuotta, niin kuin olettaa minun luulevan, vaan vain puolikkaan. Toisen puolikkaan ajan tallissa on näytillä toinen kullanvärinen lehmä. Lehmä suhtautuu kertomaansa kuin se olisi hauskakin juttu ja nauraa puheensa päälle päätteeksi. Lehmällä on aivan Tohtori Sykeröstä tutun Untamon ääni.

Chapter 3: On ensimmäinen työpäiväni modernissa navetassa. Navetta on rakennettu väestönsuojaa muistuttaviin tiloihin maan alle. Kävelen hämärästi valaistua käytävää pitkin. Avaan yhden teräsovista ja kurkistan sisälle. Tila on kirkkain valoin valaistu, karsinoissa on vaaleaa purua ja niissä makaa vasikoita. Tilassa on jo joitakin ihmisiä tekemässä työtä. Arvelen, ettei minua tarvita siellä, joten suljen oven. Kukaan ei ole kertonut minulle mitä minun pitäisi tehdä. Näen kolmannesta persoonasta, että käytävällä minua tulee vastaan rivakka nainen, jolla on vihreät navettahaalarit ja pitkät, ruskeat, kiinnisidotut hiukset. Iältään hän näyttää nelikymppiseltä. Kysyn häneltä mitä minun kannattaisi tehdä. Hän sanoo, että lehmille voisi laittaa säilörehut. Käytävän seinällä on kaappi, josta saa rehunjakokoneen käyntiin. En kuitenkaan tiedä mitä monista napeista painaa ja kysynkin sitä naiselta. Hän kääntää puolestani jotakin nappulaa nollasta eteenpäin. Ennen kuin ehdin kysyä miten koneen saa pois käynnistä, nainen on jo mennyt menojaan. Kone pitää ääntä ja näen säilörehukasojen putovan käytävällä olevalle liukuhihnalle, joka kuljettaa rehua eteenpäin. En tiedä pitäisikö minun jäädä valvomaan konetta ja pysäyttää se, kun rehua on mennyt tarpeeksi, vai sammuuko kone itsestään. En muista kummin päätin, mutta jossain vaiheessa lähden jatkamaan matkaani käytävällä. Avaan toisen teräsoven, senkin takana on vasikoita. Kävelen valaistun tilan läpi, seuraava ovi aukeaa pihalle aitaukseen, jossa on kaksi nuorta hevosta, musta ori ja ruskea tamma. Pihalla niitä hoitamassa on jo työntekijä. Kysyn häneltä onko täällä jotain tehtävää minulle vai onko työt jo hoidettu. Hän käskee minua katsomaan itse. Huomaan, että hevosaitaus on täynnä roskia. Harpon eteenpäin, tartun pihalla lojuvaan valkoiseen muoviämpäriin ja alan kerätä roskia siihen. Hevoset pelleilevät kanssani. Ämpäristäni putoaa muovinen karkkipussi, jonka ori nappaa hampaisiinsa ja juoksee sitten hirnuen kauemmas. Kerään suurimman osan roskista ja lähden kohti aitauksen suuta. Ori tulee lähelleni ja nappaan sen suusta tyhjän lasipullon. Aitauksen portti on kiinni systeemillä, jota en uskalla avata pelossa, etten saisikaan sitä uudelleen kiinni. Mahdun pujottautumaan ämpärin kanssa oven raosta. Ensimmäisen aidan jälkeen on toinen aita siltä varalta, jos hevoset sattuvat karkaamaan ensimmäisen aidan läpi. Toinen aita on sähköaita, jonka koukku on helppo avata. Tässä vaiheessa huomaan, että musta ori on karannut ensimmäisen aidan takaa! Sillä välin kun suljen hakaa, joka onkin yhtäkkiä jostain syystä hankalaa, huomaan, että aita on toisestakin kohtaa auki ja musta ori pakenee siitä. Saatuani haan suljettua, kiiruhdan sulkemaan toista kohtaa, mutta siinä vaiheessa ruskea tammakin on jo päässyt ensimmäisen aidan läpi ja karkaa nenäni edestä toisen aidan läpi. Hevoset juoksevat kohti metsään vievää kallioista rinnettä. Juoksen perään ja huomaan ylhäällä kalliolla istuvan ringissä joukon luontoyrittäjä-opiskelijoita. Heidän tuntiaan vetää kalapuolen opettaja. Joukkio katsoo epäuskoisena hevosten kirimistä rinnettä ylös. Huudan kalapuolen opettajalle hevosten päässeen minulta vahingossa karkuun. Hän katsoo minua väsyneen pilkallisesti ja vastaa: ”Ei se mitään, tämä on vasta sinun ensimmäinen työpäiväsi”.

Unen tulkinta: Unimaailman arki… Bussilla matkustamista, psykologilla käyntiä ja töissä oloa.