Hyväksikäyttöä ja kuolemaa

Uni, 19.3.2012

Chapter 1: Olen ilmeisesti keskiajalla. Mieleeni on jäänyt kuva valkeasta kirkosta mäenharjalla. Kirkolta viettää alaspäin ruohikkoinen mäki. Alhaalla levittäytyy metsä suurine lehtipuineen. Selkä osittain puunrunkoa vasten makaa nainen harsoisessa mekossa. Puoliksi hänen päällään on mies, joka ottaa naisen väkisin. Nainen koettaa voimattomana estää häntä, jolloin heidän vartalonsa vääntyvät irvokkaisiin asentoihin.

Chapter 2: Samaan aikaan toisaalla metsässä, poika, joka on jo lähellä miehen ikää, makaa myös pää vasten leveää puunrunkoa. Hänen ihonsa on vaaleanruskea, hiuksensa ja silmänsä tummanruskeat. Yllään hänellä on vaalea pitkähihainen paita, joka on napitettu auki. Kaulassaan hänellä on ketju, jonka päässä on puinen risti. Pojan päällä makaa mustaan kaapuun pukeutunut vanhempi pappismies. Miehellä on vaalea parta, joka koskettaa pojan rintakehää, pappismiehen suudellessa tämän vartaloa. Mies kohottautuu pojan ylle, tarttuu tämän puiseen ristiin ja puristaa sitä kädessään. Hän kertoo hyväilevällä äänensävyllä pojalle, että on löytänyt keinon kiertää lakia, jotta he voivat olla aina yhdessä. Poika ei näytä nauttivan tilanteesta vaan katsoo huolestuneen näköisenä papin kouraa, joka puristaa hänen ristiään.

Chapter 3: Olen joidenkin ihmisten kanssa metsässä. Olemme luultavasti lahdanneet yhden raiskaajan. Ruumis on työnnetty mustaan jätesäkkiin, enää jalkaterä pilkottaa näkyvillä. Väärintekijöiden niittämisestä tulee mieleen äitini. Unessa uskomme, että väärintekijä on aina sairauden valtaama ihminen, joka täytyy tappaa, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Näissä metsissä väärintekijöitä on paljon. Kuulen jonkun miehen sanovan minulle jotakin..: ”Muistihäiriöisen mieli ei voi olla koskaan tyyni kuin järven pinta.” Näen mielessäni tyynen järven. Ajattelen myös äitiäni, jolla on vaikeuksia muistaa asioita. Toisaalla metsässä raiskaus jatkuu, symboloiden sitä, että pahuutta ei voi koskaan niittää kokonaan.

Chapter 4: En ole kukaan, näen pojan heräävän maasta. Tiedän, että hänen toisella puolellaan kohoaa esiintymislava, jolta hän on pudonnut. Mieleeni ilmestyy kuva pojasta putomassa lavalta maahan. Tiedän myös, että pojan toisella puolella nukkuu pappismies, vaikken näekään häntä. Poika voi huonosti ja häneen sattuu putoamisen jäljiltä. Hän alkaa sormeilla käsissään jotakin, en näe mitä. Näen mielessäni pojan useista eri kuvakulmista, aivan kuin kamera, jonka kuvaa katselen, pyörisi holtittomasta. Pojan silmät kääntyvät ympäri siten, että vain valkuaiset näkyvät. Poika koettaa tehdä mielessään ratkaisua joidenkin asioiden välillä. Tämän katseleminen alkaa pelottaa minua. Kamera näyttää viimein mitä pojalla on käsissään; partaterä. Hänen kätensä ovat veriset, ja hän on ilmeisesti viiltänyt ranteensa auki, koska ei enää kestänyt pappismiehen hyväksikäyttävän itseään. Miksi poika ei vain lähtenyt pois, sitä uni ei kerro. 

Unen tulkinta: Nettikaverini linkitti minulle eilen kappaleen Youtubesta: Falkenbach – Heathenpride, jonka lyriikoiden herättämistä mielikuvista uneni lienee saanut vaikutteita. Näin myös jonkin lyhyemmän unenpätkän, jossa olin vanhassa kodissani liki tyhjässä makuuhuoneessa. Katselin tyhjää korihyllyä, jonka tasolla oli vain pölyä ja yksi yksinäinen kissanruokanappula. Jossain takanani istui Susi, joka vastasi esittämääni kysymykseen. En muista kysymystä tai vastausta. Uni oli sävyltään surullinen.

Unta vai totta?

Uni, 18.3.2012

 

Makasin kämpillä omassa sängyssäni silmät kiinni. Pohdin listaa sanoista, jotka olin koonnut ystäväni Chilin kanssa, kun hän oli hetki sitten ollut paikalla (ennen kuin olin saattanut hänet bussipysäkille ja takaisin kämpille päästyäni käynyt nukkumaan). Listassa oli sana ”hiekka”, josta en tuntunut millään pääsevän eroon ajatuksissani (?) Ajattelin kutakuinkin: ”Hiekkaa on kaikkialla”. Näin mielessäni kuvan mesekeskustelusta Joonaksen kanssa, jossa olin kopioinut hänelle sanalistan. Yhtäkkiä kuulin kuinka kämpässäni liikkui joku. Luulin sen olevan Chili, joka ei ollut vielä lähtenytkään. Avasin hetkeksi silmäni tarkistaakseni oliko asia kuten luulin. En nähnyt mitään; pimeä tyhjä kämppä. Suljin silmäni. Arvelin Chilin olleen keittiössä sen aikaa, kun olin pitänyt silmiäni auki, nyt kuulin hänen liikkuvan keittiöstä eteiseen ja muutenkin ympäri kämppää. Minusta alkoi tuntua, ettei Chili halunnut minulle mitään hyvää, kun hiipparoi pimeässä kämpässäni. Aloin ahdistua. Välillä minusta tuntui, että hän kävi tökkimässä selkääni, kunnes tajusin, että selkäni on liki seinää vasten. Kämpästä kuului välillä outoja kolahduksia. Pian arvelinkin, ettei kämpässä ollutkaan Chili, vaan eläimiä, koiria ja kissoja, jotka tiputtelivat tavaroita pöydiltä. Avasin jälleen silmäni, mutta näin vain pimeän tyhjän kämpän. Välillä kuulin ja tunsin kuinka eläimet kävelivät sängylläni. Koetin vetää peittoa paremmin päälleni, painoin sen pelokkaana vasten silmiäni. Lopulta tahdoin oikeasti herätä, jotta voisin laittaa valot päälle ja tarkastaa oliko kämpässä joku vai ei. Tahdoin herätä, mutta silmäni eivät pysyneet kunnolla auki. Jossain vaiheessa, kun avasin silmäni näin pimeän tyhjän kämpän, ja kun suljin silmäni näin edelleen pimeän tyhjän kämpän. Minua alkoi ahdistaa ja koetin huutaa ääneen, koska arvelin ääneni kuulemisen auttavan minua heräämään. Ääneni ei ollut omani, vaan aluksi vääristynyttä käheää piipitystä, joka sitten vaihtui pikkuvauvan tuhertavaksi huudoksi kuin vauva ei olisi saanut huudettua kunnolla. Huomasin myös, etten voi liikkua. Lopulta onnistuin saamaan pidettyä silmäni auki ja heräämään.

Unen tulkinta: Kaverini Chili oli ollut oikeasti luonani ja olin saattanut hänet bussipysäkille, tehnyt pienen lenkin ja kotiin palattuani käynyt nukkumaan. Olin maannut sängyllä ensin pidemmän aikaa valveilla, ajatellut ja katsellut kattoon kuunnellen kerrostalon ääniä. Kuulemani kolahdukset olivat ilmeisesti siirtyneet myöhemmin uneenikin, ja olin luullut niiden kuuluvan omasta asunnostani. Kokemukseni muistutti unihalvausta, ellei jopa ollut sellainen.

Kuninkaan miesten rakennusurakka

Uni, 17.3.2012

En ollut varsinaisesti kukaan, vaan mieleni seurasi sivusta tapahtumia. Kuninkaallinen saattue oli ratsastusretkellä metsässä, he ratsastivat puronviertä. Joukon kärjessä ratsasti prinsessa, jolla oli kullankeltaiset, pitkät hulmuavat hiukset, ja joka oli kasvoiltaan kaunis. Päällään hänellä oli leveähelmainen juhlallinen mekko. Seurue kohtasi metsässä pienen köyhällistön pojan, joka liikkui paljain jaloin. Pojalla oli ruskeat hiukset ja silmät, sylissään hänellä oli harmaaturkkinen kaniini. Prinsessa pysäytti hevosensa pojan viereen ja hymyili tälle vilpittömästi kysyen: ”Missä Stever on?” Steverin olisi ilmeisesti pitänyt olla saapunut paikalle, mutta hän ei ollut. Poika vastasi hieman nyreänä, että Stever oli vielä kylässä (?) Prinsessa ei ollut vastauksesta moksiskaan ja sanoi pojalle jotain tämän kaniinista, johon poika vastasi käyttäen kaniinista nimeä Belwa (?) Prinsessa ja saattue lähtivät ilmeisesti kohti kylää. Poika väisti liikkumaan lähteviä hevosia, nurisi jotain ja lähti seurueen mukaan.

Purolla oli myös lauma villihevosia. Yksi hevosista kauempana purosta päästi pienen kiljahduksen. Muiden hevosten takaa tiensä raivasi pieni harmaaturkkinen tamma, joka halusi paikantaa kiljaisijan. Todettuaan, että kiljaisuun oli aihetta, tamma käski myös muun lauman liikkeelle. Ilmeisesti hevoset väistivät prinsessan seuruetta (?)

Näen talon yläkerran, ovi avautuu ja esiin astuu ruskeahiuksinen, kolmekymppisen näköinen nainen. Hän huudahtaa iloisesti: ”Stever! Olen hereillä! Missä Stever on?!” Hän laskeutuu portaat alas ja menee alaovesta ulos. Hän päätyy kuistille, joka kuuluu isovanhempieni taloon. Nainen katsahtaa ovelta katsottuna oikealle, jossa tutun naapuritalon paikalla on rakennustyömaa. Rakennustyömaalla työskentelevät prinsessan saattueessa olleet kuninkaan miehet. Rakennusurakkaa ollaan juuri saamassa päätökseen. Nostokurki nostaa paikoilleen viimeistä lautaa, joka lyödään kiinni talon etuseinään. Talon laudat on ennen kiinnitystä maalattu likaisen violeteiksi, mutta toisen sivuseinän laudat ovat jääneet keltaisiksi (?) Rakennuksen eteen jää myös pieni maalaamaton hökkeli, jonka tarkoitusta en muista. Stever on ilmeisesti valvomassa rakennustöitä. Hän on nuori mies vaalein hiuksin.

Unitodellisuus muuttaa muotoaan, ja vastarakennettu talo ei sijaitsekaan mummin ja ukin talon ovelta katsottuna oikealla vaan vasemmalla, jolloin se on rakennettu ukin kasvimaan päälle. Olen ilmeisesti Stever ja seison keskellä pihanurmikkoa, jossa juttelen ruskeahiuksisen naisen kanssa talon sijainnista ja huonekaluista, jotka siirtämisen johdosta ovat pitkin nurmikkoa. Käteni nojaavat rumaan keltaiseen ruokapöytään. Nainen kyseenalaistaa tekemiäni asioita.

Huonoja mainoksia

Uni, 16.3.2012

Katselen mielessäni mainosta, jossa esitellään uutta suojautumiskeinoa murtovarkaita vastaan. Kyseessä on Mummo-lukkosysteemi. Mainos neuvoo lukitsemaan vessan ja kylpyhuonetilat erillisillä lukoilla, jolloin murtovarkaat eivät pääse käsiksi koko talon omaisuuteen, vaan vain niihin tiloihin, joissa ei ole erillistä lukitusta. Mainoksen slogan on tyyliin: ”Niin helppoa, että mummokin sen osaa!” Totean, ettei mainoksessa ole mitään järkeä. Kuka säilyttäisi arvoesineitään kylpyhuonetiloissa, kun niitä voisi säilyttää muuallakin ja lukita koko talon kerralla hyvin?

Olen kaverini Hannan kodin toisessa päädyssä ja kävelen kohti ulko-ovea Hannan pikkusiskon, Lauran, kanssa. Juttelemme jotain Mummo-lukitusta esitelleestä mainoksesta. Eteisestä kuuluu vikinää, jolloin Laura huudahtaa: ”Oi *jokin nimi*, tulen päästämään sinut pois!” Laura vapauttaa komeroon vangiksi jääneen mustaturkkisen koiran, joka ilmeisesti on kaverini perheen lemmikki. Murtovarkaat ovat teljenneet sen komeroon (?) Kävelen eteisestä olohuoneeseen. Ihmettelen kaverini perheen asunnon sisustusta, joka on vaihtunut radikaalisti viime kerrasta. Joka puolella on matkamuistoja, jotka näyttävät olevan peräisin jostain Egyptistä, sekä mm. puunkarahkoita ja terraariollinen hiekkaa. Pujottelen matkamuistojen ohitse ja istuudun sohvalle katsomaan televisiota. Sieltä tulee uusi mainos, jossa on kuvattuna kohti kameraa veden alla uiva delfiini. Delfiini näyttää hymyilevän, ja mainoksessa mainostetaan ilmeisesti hammastahnaa. Totean, että mainoksen täytyy olla Tarjoustalon tekemä, kun se on niin huono ja selvästi pienellä budjetilla tehty. Äiti kävelee luokseni ja valittaa minulle, että katson liian paljon televisiota. Vastaan hänelle ärsyyntyneenä jotakin.

Äidin luota (fantasia)luonto-ohjelmaan

Uni, 15.3.2012

Chapter 1: Varhaisin muistikuvani on, että seison yöllä jollain kuvitteellisella Jokeri-linjan pysäkillä ja odotan 550. Toisella puolella tietä näkyy jokin nakkikioski.

Chapter 2: Olen saapunut äitini luo kylään. Hän on raskaana ja selittää minulle millaista odotusaika on ollut. Hän kysyy haluaisinko syödä jotain. Vastaan myöntävästi. Käperryn sohvalle odottamaan ruoan valmistumista, mutta en jaksakaan odottaa sitä, vaan kaivan jostain esiin oman laatikkoruokani. Syödessäni vilkaisen äitini pöydälle jättämää juustoisen pastan näköistä ruokaa. Ruoan on lämmettävä siinä pari tuntia, mutta mietin silti kuinka jaksan syödä äidin ruoan oman ruokani jälkeen ilman, että hän huomaa mitään... Seuraavaksi äitini pyytää minua katsomaan kanssaan luonto-ohjelmaa. Minua ei kiinnostaisi, mutta suostun. Kumarrun laittamaan television johtoja paikoilleen, yhtäkkiä unitodellisuus muuttuu, ja makaankin sohvalla ja tv-ruutu on vieressäni lattialla. Se muistuttaa leveää avokantista akvaariota. Laitan käteni akvaarioon, jonka tapahtumat ovat olevinaan television luonto-ohjelma. Kysyn äidiltäni: ”Miksi pitää tyytyä vain katselemaan, kun voi kokea?” Vedenvirtaus tuntuu kylmältä kättäni vasten. Näen vesikasvien välissä lehtikalan ja kaksi rapua. Toinen ravuista tulee aivan käteni viereen, ja pelkään sen tarttuvan saksillaan sormeeni, joten vedän käteni pois akvaariosta. Tyydyn katselemaan ”ruudun” tapahtumia.

Chapter 3: Television luonto-ohjelmasta tulee unitodellisuus. Kertojaääni puhuu taustalla. Virtauksessa ui kala, kenties lohi, jonka yhtäkkiä nappaa kiinni käpälä. Kuvakulma siirtyy veden alta pinnalle. Kertojaääni kertoo, että kalan ovat pyydystäneet saukko ja jokin toinen eläin. Näen eläinten kiskovan kalaa eri suuntiin joenpenkalla, saukko vedestä käsin ja toinen eläin maalta käsin. Melkein samantien kertojaääni naurahtaa, että oli lähes alusta alkaen selvää, ettei peli kääntynyt saukon voitoksi, vaan se menetti saaliinsa. Piirroshahmon näköinen saukko katsoi kalan menetettyään harmistuneena kameraan.

Chapter 4: Olin katsovinani kuinka tuo toinen eläin, eli pieni karhunpentu, kiikutti lohta suussaan. Aluksi kulku oli huoletonta, mutta pian unitodellisuus muuttui, ja karhunpennun olikin paettava, koska sen suussa keikkuva verinen saalis olikin metsästyskoiranpentu! Joen toiselta puolelta kuului kiroilua. Siellä oli sinipukuinen metsästäjä sekä tämän aikuinen metsästyskoira. Karhunpentu väisteli metsästäjän ampumia luoteja juostessaan joenpenkalta mäkeä ylös. Emokarhu, jonka ohi pentu oli juossut, kehotti pentua kääntymään takaisin ja piiloutumaan aluskasvillisuuteen. Pentu totteli ja raivasi tiensä muuttuneen unitodellisuuden takia aluskasvillisuuteen, joka oli täynnä pehmoleluja ja vällyjä. Pehmolelut vällyineen muodostivat oikein hyvän suojan metsästäjän katseelta. Kun pentu uskalsi katsoa vällynreunan yli, se näki viistosti joen toisella puolella juhlivia, kädet toistensa oksilla rinnakkain seisovia enttejä! Entit olivat ilmeisesti voittaneet metsästäjän (?) Joenpenkalla näkyi myös toisia tukikohdissaan piilotelleita eläimiä. Jossain vaiheessa seisoin itse joen toisella puolella ja katselin hämmästyneenä sitä puolta joesta, jossa karhut olivat piilotelleet. Toisella puolella näkyi nimittäin järkyttävän suuri koivu, joka oli kaatunut betonimöhkälemäisen talon seinää vasten. Talo ei näyttänyt oikein kuuluvan metsään. Koko asetelmassa oli jotain uhkaavaa. Puu olisi voinut myös romahtaa sen alla piilotelleiden karhujen niskaan.

Chapter 5: Kaksi enttiä ja sekalainen ryhmä eläimiä olivat öisessä puutarhassa, jossa risteili istutusten välissä valkeita sorateitä. He olivat minun ja äitini ystäviä ja olivat tulossa tervehtimään meitä. Eläimet vaikuttivat iloisilta. Enteissä oli outoa se, että heillä oli oksiston ja kasvojensa tilalla leveät ja suuret, helmalliset koristetyynyt, jotka olivat olevinaan heidän kasvonsa nappisilmineen. Toinen enteistä oli naispuolinen, ja sen tyynypää oli vaaleanpunainen ja sydämenmuotoinen. Miespuolisen entin tyynypää taas oli vihreä, eikä sillä ollut tarkkaa muotoa. Enttien ja eläinten ryhmä päätti jakautua puoliksi ja lähteä etsimään meitä eri suunnista puutarhasta. Vihreäpäisen entin johtama ryhmä lähti juoksemaan soratietä pitkin. He meinasivat pimeässä törmätä äitiin, mutta onnistuivat pysähtymään juuri ja juuri ennen hänen pystyä mahaansa. Äiti oli todella vihainen ja sätti kiukuissaan selälleen maahan kaatunutta enttiä siitä kuinka entti ja eläimet ryntäilivät puutarhassa. Entti näytti olevan hyvin pahoillaan.

Unen tulkinta: Olen katsonut viime aikoina Taru Sormusten Herrasta –leffoja, siitä siis peräisin entit, eli liikkuvia puita muistuttavat olennot. Verinen koiranpentu taas taitaa olla peräisin Madventuresista. Unissani on aiemminkin käynyt niin, että unessa alan katsomaan televisiota ja sitten siirryn televisio-ohjelmaan, josta tulee unitodellisuus.

Kadonnut Susi ja kyyditsijän etsintä

Uni, 13.3.2012

 

Chapter 1: Olimme luokkaretkellä syvällä metsässä. En muista tarkkaan keitä seurueeseemme kuului. Metsä oli kallioista mäntymetsää. Susi jäi seurueestamme jälkeen. Huolestuin, kun häntä ei ollut pitkään aikaan näkynyt. Seisahduin kalliolle ja tein käsilläni jonkinlaisen taikatempun, jonka tarkoitus oli toimia ikään kuin hätärakettina. Ensin tein muistaakseni jonkinlaisen ääniaallon, sitten heitin ilmaan pienen valkean pallon, joka räjähti taivaalla kipinöiden. Katsahdin suuntaan, johon oletin ystäväni kadonneen ja valmistauduin huutamaan hänen nimeään. Minua nolotti, koska seurueen muut jäsenet katselivat minua; en ollut nimittäin kysynyt lupaa hätäraketin lähettämiseen. Pian alempaa metsästä astuivat esiin jonkinlaista kypärää ja valoa kantava hymyilevä Miska, joka oli ilmeisesti lähtenyt etsimään Sutta, ja hänen perässään epävarma hymy kasvoillaan itse Susi. Huokaisin helpotuksesta.

Chapter 2: Kävin vanhaa ammattikouluani, joka ei unessa näyttänyt lainkaan itseltään. Seisoin koulurakennusten välisellä sokkeloisella mukulakivipihalla ja soitin entiselle luokkatoverilleni Maisalle. Koulun pihalta oli tarkoitus lähteä kyyti paikalliseen Falun Dafa –harjoitukseen, mutta en löytänyt kyyditsijää (?) Päädyin soittamaan puhelun Maisalle, koska muistin, että hän oli tuntenut paljon ihmisiä koululta toisin kuin minä. Maisa vastasi, kerroin kuka olin ja kysyin kuka koululla vastasi kyydityksistä. Maisa oli hetken hiljaa, ja tunsin itseni typeräksi soitettuani hänelle, olinhan katkaissut välit vuosi sitten, kun hän oli lopettanut ammattikoulun ennen minua. Maisa kertoi henkilön nimen, jolta voisin kysyä kyytiä. Kiitin häntä, minkä jälkeen hän kyseli varovaisesti kuulumisiani. Lopetettuani puhelun lähdin etsimään kyyditsijää.

Chapter 3: Seisoin leveällä asfalttikadulla, joka jatkui kierteittäin ylöspäin. En nähnyt leveiden betoniseinien läpi mitä toisella puolella oli, eikä se tullut unessa mieleenikään. Katua pitkin syöksyi alas kaksi nuorta miestä, jotka olivat ilmeisesti viemässä roskia ostoskärryissä roskikseen (?) Miehet muistuttivat etäisesti Taru Sormusten Herrasta –elokuvan Merriä ja Pippiniä. He juttelivat iloisesti keskenään, kas vain, kyyditsijästä. Ajattelin jo toiveikkaana pysäyttää heidät, kun luulin jommankumman heistä olevan kyyditsijä, mutta sitten tajusin, että he puhuivat kyyditsijästä, Jessestä, joka ei ollut siis kumpikaan heistä. Näin itseni ulkopuoleltani miesten silmin; näytin orvolta seisoessani betonin ympäröimänä pienessä hilkassani. Kun miehet olivat ajaneet ohitseni, näin jälleen omilla silmilläni, katselin kuinka he laskeutuivat mäkeä alas. Katsoin pettyneenä heidän selkämyksiään.

Muita havaintoja: Näin yön aikana useampaakin unta, mutta ne jäivät muistiini vain epäselvinä. Kahden viime päivän unet olen unohtanut. Olen vähän nukkuneena koettanut herätessäni käydä unia mielessäni läpi, mutta olen ne läpi käytyäni unohtanut ne kaikki tai kokonaisuus on jäänyt puuroiseksi. Toissapäivän unesta muistan vain, että hengailin Orvokin kanssa, ja piponi kastui lumisateessa. Edellisen päivän uni oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Jokin tutkija oli keksinyt ratkaisun ongelmaan, ja muistan vain hänen riemastuneet sanansa: ”Miksi tekisin enää niin, kun voin tehdä näin?!” Tämän unen unohtaminen harmitti minua todella paljon, sillä muistan sen olleen minulle hyvin tärkeä. Voi olla, että unien unohtaminen johtui siitä, että nukuin niin vähän, mutta osasyynsä asiaan voi olla innostuksellani blogin perustamisesta. Unet unohtuvat, kun tietoisesti odotan muistavani niitä, jotta saisin ne kirjoitetuksi blogiin. :)

Vankina kirpputorilla

Uni, 10.3.2012

Olin ystävälläni Sudella. Meidän oli tarkoitus tavata hänen kaverinsa jossain, ja oletin, että menisimme sinne jalan, mutta Susi sanoi, että hän voi viedä meidät tapaamispaikalle autollaan, mikä oli outoa, sillä luulin, ettei hänellä ollut varaa maksaa bensoja. Matkustimme tapaamispaikalle, Susi parkkeerasi autonsa, ja siirryimme hänen kaverinsa autoon. Lähdimme ajelemaan. Päädyimme vierailemaan isossa kirpputorihallissa, jossa tapasimme spurgun, jonka oli kaiketi tarkoitus myydä meille aineita (?) Spurgu näytti aivan Big Daddy –elokuvan spurgulta. Hän ei kuitenkaan myynyt meille aineita, vaan tahtoi näyttää kuinka halpoja leipomotuotteita kirpputorilta sai. Kuljin hänen perässään ja kääntelin elmukelmussa olevia yksittäisiä leivonnaisia; oli karjalanpiirakka, kermavaahtotäytepulla ja lihapasteija, jonka katsoin maksavan ensin 30 snt, mutta katsottuani tarkemmin hintalapussa lukikin 1,30 e, ja mietin, ettei tuote ole lainkaan tavallista halvempi.

Jäimme loukkuun kirpputorihalliin. Toiselle puolelle hallia oli pystytetty rautaverkkoa oleva aita. Juttelin Suden kanssa, ja hän kertoi olevansa pahoillaan, että oli johdattanut meidät ansaan. Kuljin verkkoaidan luo ja katselin kuinka ihmisiä koetti paeta verkossa olevista isoista rei’istä syli täynnä tavaraa. Vartijat estivät suurimman osan ihmisistä pois pääsyn, mutta joitakin pääsi silti lävitse. Yksi vartijoista oli vihertävänharmaaseen villanpaitaan pukeutunut pitkä ja hoikka mummo, joka oli ilmeisesti ninja, hakatessaan ja potkiessaan ihmisiä ilmahyppyjen kera. Toinen vartijoista oli lyhyempi, hieman Eminemin näköinen hoppari, jolla oli nauha sidottuna päänsä ympäri, väljä huppari sekä Joonaksen unen ulkopuolella itselleen ostamat farkut, joissa oli valkoisella piirretyt spraymaalaaja-pojan ääriviivat. Hoppari hakkasi pienestä koostaan huolimatta ihmisiä tehokkaasti, tavarat vain lensivät ihmisten käsistä, kun heidät lyötiin maahan. Yritin kerran itsekin läpi, mutta hoppari, josta löytyi ilmeisesti hitunen empatiaa, laittoi käden olkapäilleni ja talutti minut takaisin myyntikojujen väliin. Toisella yrittämällä pääsin pujahtamaan käytävälle verkkoaidan toiselle puolelle. Kävelin syli täynnä tavaraa käytävällä vastaan tulleen vartijan ohi peläten koko ajan hänen pysäyttävän kulkuni. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Pinssejä ja piparkakkuja

Uni, 9.3.2012

 

Olin vieraassa tienristeyksessä, ja ohitseni kulki bussi 510 sekä muita busseja. Viittasin jollekin bussille ja nousin kyytiin. Kyytiin noustuani huomasin pinssilaukustani puuttuvan pinssejä. Jäin parin pysäkin päästä pois ja lähdin kävelemään takaisinpäin löytääkseni puuttuvat pinssit, mm. irvikissa-pinssi puuttui. Otettuani pari askelta huomasin säikähtäen jättäneeni laukkuni bussiin. Käännyin katsomaan, mutta bussi oli jo lähtenyt kulkemaan suuntaansa. Hylkäsin siis laukun ja lähdin etsimään pinssejä. Niitä tuli pian vastaan lumisella hiekoitetulla tiellä, ja poimin niitä käsiini. Huomasin pian, etteivät kaikki pinssit olleetkaan minun, vaan seassa oli paljon muitakin pinssejä, teemoinaan mm. koira ja sydän. Pinssien seassa huomasin myös sydämenmuotoisia koristeltuja ystävänpäiväpiparkakkuja. Kohotin katseeni ja huomasin, että vieressä oli koulu. Päättelin, että lapset eivät olleet innostuneet ystävänpäivästä ja olivat sen tähden heittäneet pois köksätuntiensa tuotokset. Keräsin piparit itselleni, jotta ne eivät menisi hukkaan. Laukkukin löytyi jossain vaiheessa tieltä, eikä ihme kyllä, ollutkaan jäänyt bussiin…

Tatuointeja ja kohtaamisia

Uni, 8.3.2012

Chapter 1: Olin koulussa ja istuin pulpetin ääressä. Kaikki luokkatoverini olivat valinneet itselleen jonkin tatuoinnin, jonka halusivat. Ainoa, joka epäröi, olin minä. Opettaja tuli keräämään meiltä itselleen paperit, joissa luki päätöksemme tatuoinninottamisen suhteen. Hän tuli minun kohdalleni ja kysyi olenko tehnyt päätökseni. Punnitsin paperia kädessäni, mutta sanoin sitten, että pistetään minullekin. Olisi ollut liian painostavaa olla ainoa ihminen, joka ei halunnut tatuointia.

Chapter 2: Katselin itseäni peilistä. Otsaani oli tatuoitu soikeanmuotoinen ympyrä. Se ei näyttänyt ollenkaan siltä miltä sen olisi pitänyt näyttää. Tarkoituksena oli ollut ottaa pieni musta ympyrä kulmakarvojen väliin. En tiedä olinko minä vai joku muu piirtänyt peiliin sen pienen mustan ympyrän, mutta asetuin peilin eteen siten, että näin tuon pienen mustan ympyrän kulmakarvojeni välissä. Totesin, ettei sekään olisi näyttänyt hyvältä; aivan kuin minulla olisi yhteenkasvaneet kulmakarvat. Tatuointi oli ollut itsessään huono juttu. Jossain vaiheessa unitodellisuus muutti muotoaan siten, että otsaani olikin tatuoitu soikion sisään kaksi riviä tekstiä, sitten koko soikiota ei enää ollutkaan vaan otsassani luki pelkkä teksti punaisilla heittomerkeillä ja mustalla sekä punaisella vahvistettuna. Teksti oli nettikaverini Nanden minulle kopioima englanninkielinen lyriikkapätkä, joka alkoi kieliopillisesti väärästä kohtaa (sana oli U-kirjaimella alkava, ”unbelieve”, ”using” etc.) ja päättyi sanaan ”gravity”. Mietin unessa miksi ihmeessä olin tatuoinut otsaani ajatuksen, joka ei ole edes omani ja on vieläpä sävyltään negatiivinen? Ajattelin myös kutakuinkin: ”No, näin käy, kun ottaa harkitsemattomasti tatuoinnin. On vain elettävä seurausten kanssa”. Lähdin peilin luota ja näin kolmannesta persoonasta siihen heijastuvan selkäni.

Chapter 3: Olin kaverini kanssa ruokakaupassa ja menossa juuri kassalle. Kassoja oli kaksi ja koetin kiirehtiä siihen, jossa oli vähemmän jonoa. Eteeni ehti kiilata farkkutakkinen nainen. Laitoin ostokseni, muistaakseni suklaapatukan ja limsapullon, hänen ostostensa jälkeen liukuhihnalle. Vilkaisin toista kassaa, jossa jono oli kulkenut paljon nopeammin. Kun käänsin katseeni takaisin omaan kassaani, huomasin, että kassaneiti oli iskenyt ostosteni eteen kyltin, jossa luki: ”Kassa pois käytöstä”, ja repinyt kassakoneestaan ulos kasan johtoja ja iskenyt ne liukuhihnalle. Kirosin mielessäni tuuriani ja sitä, että farkkutakki-nainen oli ehtinyt jonossa eteeni. Vaihdoin kassaa. Kun pääsin jonottamaan toiselle kassalle, huomasin, että edellisen kassan kassaneiti hinnasti asiakkaita poimien tuotteita liukuhihnalla olevien johtojen välissä. Kirosin jälleen tuuriani. Kun viimein sain ostokseni maksettua, käännyin vielä kerran vilkaisemaan toista kassaa. Kassaneiti oli korjannut kassakoneen ja tunkenut kaikki johdot takaisin sen sisään, sekä hinnastanut kaikki asiakkaat.

Chapter 4: Olin lähtenyt kaupasta ystäväni Chilin kanssa elokuvateatteri Finnkinoon. Menimme kumpikin vessaan. Ihme kyllä, minä selvisin vessasta ulos nopeammin. Vessojen ulkopuolella törmäsin hra Vitoseen. Moikkasin häntä, ja hänkin moikkasi minua silmät lautasen kokoisina. Menin halaamaan häntä ja sanoin: ”Sähän olet ollut pitkään kadoksissa!” Hän vastasi, että oli lähtenyt pariksi vuodeksi kiertämään maailmaa, mutta siitä ei ollut ollut mitään hyötyä, vaan hän oli vain itkenyt eri matkakohteissa pääsemättä suruaan pakoon. Vastasin: ”No ei ollut reilua vain lähteä pariksi vuodeksi ilmoittamatta minulle mitään!” Chili tuli vessasta ja esittelin hänet ja hra Vitosen toisilleen. Kerroin myös lähteväni hra Vitosen matkaan, josta Chili ei ollut moksiskaan. Jossain vaiheessa hukkasin hra Vitosen ja päädyin seuraamaan hänen seurassaan ollutta tyttöä, jota olin luullut hänen tyttöystäväkseen. Tyttö muistutti erästä yläasteella tuntemaani ihmistä, Pauliinaa. Elokuvateatteri oli vaihtunut lentoaseman oloiseksi kauppakeskukseksi. Tyttö kääntyi ympäri ja kysyi kiusaantuneesti hymyillen: ”Eihän sinun minua pitänyt seurata?!” Vastasin jotain, ja juttelimme tämän tytön kanssa lisää, ystävystyen keskenämme. Päätimme mennä istumaan johonkin kahvilaan. Emme kuitenkaan löytäneet kahvilaa, vaan päädyimme yläkerroksessa olevan Hesburgerin ovelle. Ks. Hesburger oli lapsille suunnattu, siellä oli pallomeri ja huvilinna, sekä lastenaterioita, jotka maksoivat vain 2,85 e. Aikuisten ateriat sen sijaan olivat normaalia kalliimpia (mikä bisnesidea!) Unitodellisuus muuttui siten, että mukanamme oli nelivuotiaan näköinen poika sekä vanhempi naishenkilö. Poika juoksi sisään Heseen ja päätyi sormeilemaan salaattitiskiä. Katsoimme tytön kanssa toisiimme ja totesimme, että kai meidän on mentävä pojan takia tähän ravintolaan.

Unen tulkinta: Olin lukenut edellisenä päivänä Suomi24:stä ketjua, jossa yksinhuoltaja etsi halpaa lomailuvaihtoehtoa itselleen ja pienille lapsilleen. :D Siitä siis syy-yhteys lapsiystävälliseen Hesburgeriin…

Tyttörakkautta ja puhuvia kissoja

Uni, 28.2.2012

Chapter 1: Olin jälleen ammattikoulussa ja olin muun luokkani mukana oppitunnilla metsässä. Oppitunti oli juuri päättynyt, ja olimme kävelemässä hiekkatietä pitkin metsästä pellonreunalle, josta lähti auto kyyditsemään meitä takaisin koululle. Autoon mahtuivat kaikki, paitsi minä ja eräs pienikokoinen, pyöreä, punahiuksinen ja ruskeasilmäinen tyttö, jota en tuntenut entuudestaan. Ohitseni autoon kiirehti myös entinen luokkatoverini Marjana. Jäimme punahiuksisen tytön kanssa kaksin ja lähdimme aikamme kuluksi kävelemään pellolle. Pellolla oli vierekkäin kaksi kaivinkonetta, yksi pieni vaaleanpunainen ja yksi vähän isompi keltainen. Juttelimme tytön kanssa, ja hän halusi ehdottomasti, että menisimme tutkimaan kaivinkoneita! Hänen innostuksensa oli mielestäni suloista. Tyttö kiipesi ensin keltaiseen kaivinkoneeseen, mutta jostain syystä totesimme, ettemme voi mennä siihen. Menin edeltä pinkkiin kaivuriin ja asetuin istumaan kojelaudalle, tyttö seurasi perässä, muttei istuutunut kuskin paikalle. Mahduimme juuri ja juuri sisälle. Tyttö katsoi minua silmiin, ja pian aloimme suudella. Kuulin takaani ääniä, avasin silmäni ja näin sivusilmällä, että kaivinkoneen luokse oli tulossa opiskelijoita läheisestä oppilaitoksesta. Jouduin ristiriitatilanteeseen, en halunnut, että opiskelijat näkisivät minut suutelemassa tyttöä, mutta en tiennyt voisinko työntää tytön kauemmas ilman pelkoa tämän suuttumisesta.

Chapter 2: Olin koulun asuntolan keittiössä. Avasin jääkaapinoven ja mietin mitä söisin. Suljin oven ottamatta jääkaapista mitään. Keittiön tasolla istui harmaa kissa, jolla oli aurinkolasit. Tassussaan se piteli savuketta. Kissa sanoi toiselle kissalle: ”Tule, mennään ikkunalle polttamaan tupakkaa!” Kissat hyppäsivät ohitseni ja menivät ilmeisesti ikkunalle. Kävelin keittiön oviaukolle. Oviaukon toisella puolen oli kaksi pienen julisteen näköistä lappua, joiden tiesin olevan asuntolanhoitajalle tarkoitettuja lemmikkilupahakemuksia (eli saako opiskelija tuoda asuntolaan lemmikkinsä). Alemmassa julisteessa oli erään ammattikouluajoiltani tutun tytön, Suskin, kuva, jossa näkyi taustalla myös hänen kissojaan. Julisteessa selitettiin miksi Suskin pitäisi saada tuoda asuntolaan yksi kissoistaan. Ylemmässä julisteessa oli kuva goottihenkisestä kissankasvattajasta, joka haki lupaa kaikille yhdeksälle kissalleen. Naureskelin mielessäni, että eihän lupaa voi saada kuin yhdelle kissalle per ihminen.

Unen tulkinta: Ristiriitatilanne tyttöä suudellessani oli luultavasti uudelleen muokkautunut kokemus eräästä menneestä seurustelusuhteesta, jonka alussa vietimme toisen osapuolen kanssa paljon aikaa pussaillen kauppakeskuksen kaukoliikenteen terminaalissa. Minua hävetti tuolloin pussailla julkisesti, mutta en osannut kieltäytyä siitä. Ikkunalla tupakoivat kissat olivat peilausta ystävästäni, joka viime kerralla hänen luonaan ollessani poltti tupakkaa ikkunasta, mitä hän ei yleensä tee. Tällöin hän sanoi kutakuinkin: ”Taidan polttaa yhden tupakan ikkunasta”.

Tervehdys lukijat!

Olen Vilumich ja tänne blogiin olen aikeissa kirjoittaa näkemiäni unia. :) Unia näen suht usein, mutta toisinaan välissä voi olla pitkäkin tauko. Kun aloin psyykkisesti parantumaan ja minulla meni hyvin, niin en muistanut uniani useiden kuukausien aikana lainkaan. Koko pienen ikäni ajan olin omannut rikkaan unimaailman, joten olin huolestunut unien järjestelmällisestä unohtamisesta. Kävin tuolloin psykologilla, joka kertoi minulle, että unien puuttuminen saattoi johtua siitä, että käsittelin asioita niin paljon hereillä ollessani, ettei minulla ollut tarvetta muistaa uniani, jotka muodostuvat alitajunnan käydessä läpi päivän tapahtumia. Eli käsittelin asiat hereillä, unohdin uneni. Jotenkin näin. Sittemmin unimaailma on palannut takaisin sellaisena kuin se on aina ollut.

Kerron unia usein ystävilleni. Jonkin verran suullisesti, mutta usein copy-pastetan niitä myös mesessä keskustelusta toiseen. Jotta minun ei tarvitsisi copy-pasteta unia mesessä jokaiselle erikseen, olen päättänyt koota unet tähän blogiin, josta ystäväni voivat ne lukea. Koska unet ovat fiktiivisiä oman mieleni tuotoksia, niin kukaan ystävistäni ei näin ollen pahastu, että julkaisen mahdollisesti heistä kertovia unia. Osa heistä voi tunnistaa itsensä kertomuksista. Tulkinnoissa en käytä nimiä, koska usein kerron niissä miten jokin todellinen tapahtuma heijastuu uneen.
 

En usko tulkitsevani unia kirjallisesti kovinkaan paljon, ellei kyseessä ole jotain, mitä en voi unesta itsessään jälkeenpäin päätellä. Luultavasti en tule käyttämään perinteisiä unientulkintaoppaita apunani, koska en usko, että yhdellä asialla on aina sama merkitys, vaan merkitys voi tulla myös todellisen elämäni tapahtumista. Kommenttilootaan saa kuitenkin postata mahdollisia tulkintoja, jos haluaa. :)
 

Olen harjoitellut unipäiväkirjan pitämistä kirjoittamalla joitakin viimeaikaisia uniani ylös. Mikäli uni on pitkä, olen jakanut sen kirjoituksissani ”chaptereihin” eli jaksoihin. Toinen termi, jota käytän on ”unitodellisuuden muuttuminen”, eli jokin asia tai tapahtuma muuttaa unessa muotoaan. Esim. viimeisimmässä unessa jokin eläin, jota en muista, kantaa suussaan lohta. Pian unitodellisuus muuttuu siten, että äsken mainitun eläimen tilalla onkin karhunpentu, joka kantaa suussaan lohen sijaan koiranpentua.
 

Eiköhän tässä ollut kaikki tarvittava blogin toimintaperiaatteita esitelläkseni. :) Katsotaan onko idea pidemmän päälle toimiva ja jaksanko kirjoitella uniani. Tervetuloa lukemaan, postaan seuraavaksi 6 viimeisintä untani.